Eräänä heinäkuisena perjantai iltana saimme ystäväni kanssa idean, että lähtisimme seuraavana aamuna Porvooseen. Meille oli suositeltu laivamatkaa Helsingistä Porvooseen ja paluuta bussilla. Katsoessani m/s J.L. Runebergin sivuja, minulle selvisi, että varaus laivalle olisi pitänyt tehdä etukäteen. Olimme myös hiukan epävarmoja, että jaksammeko herätä aamulla aikaisin ja lähteä heti reippaasti kohti Kauppatoria. Niinpä päätimme tehdä päin vastoin eli mennä Porvooseen bussilla ja palata laivalla, koska ilma oli hieno.
Saavuimme Porvooseen kello 12 ja meillä oli noin neljä tuntia aikaa tutustua kaupunkiin. Tämä oli ystäväni ja tyttäreni ensimmäinen kerta Porvoossa, minulle toinen samana vuonna. Päätimme aluksi katsoa vähän vanhaa kaupunkia, maistella makeisia Brunbergilla, ihastella tavaroita Lelukauppa Riimikossa ja ostaa pakolliset tuliaiset matkamuistomyymälässä. Sitten kävimme satamassa varmistamassa, että laivalla on tilaa paluumatkalle.
Lounaan söimme Zum Beispiel -ravintolassa. Annokset olivat todella herkullisen näköiset ja makuiset. Lyyli nukkui päiväunet meidän syödessä. Rattaat mahtuivat hyvin pöydän viereen, vaikka ravintola oli muuten täynnä. Seuraavaksi menimme katsomaan Porvoon tuomiokirkkoa. Minä jäin rattaiden kanssa portin pieleen puun alle, koska mukulakivillä rattaiden työtäminen oli työlästä. Ystäväni halusi kiertää kirkon ympäri. Sisälle emme päässeet. Otin muutaman kuvan järjestelmäkamerallani ja pian huomasin, että vierelleni oli tullut aasialainen turisti ja toinenkin ottamaan kuvaa. Jos olisin osannut, olsin kertonut, ettei valitsemani kohta ollut erityisen hyvä kuvauspaikka vaan olin siinä pisteessä vain rattaiden takia.
Lyyli söi laivassa lasten annoksen lohikeittoa. Ruoka maistui hänelle erinomaisesti. Aikuiset testasivat Runebergin tortut, jotka olivat herkulliset. Laivamatka Porvoosta Helsinkiin kesti 3,5 h. Se oli aika pitkä aika pienelle olla laivassa. Monet matkustajista olivat kesäisenä lauantai-iltana juhlatuulella, joten äänekkäitä miehiä ja naisia oli kannella useampia.
Vinkit
- Laivalle on hyvä ottaa matkaan kaikenlaista vaatetta. Vaikka ilma Porvossa oli lämmin, niin kaivoimme laivalla aika nopeasti gore-tex asut päällemme. Laivassa on toki sisätilat, mutta ne käyvät nopeasti ahtaaksi pienen viipeltäjän kanssa.
- Kannattaa enemmin mennä Porvooseen laivalla ja palata bussilla. Laivamatka on hieno kokemus, mutta menomatkalla on varmasti vähemmän juhlahumua ja lähtöajan Porvoosta voi päättää itse. Busseja kulkee todella usein.
- Suosittelen parempaa suunnittelua. Meillä meni turhaan aikaa hukkaan, kun kävimme kyselemässä paikkoja laivalta. Tai jos lähtee ex tempore-retkelle niin ei valitse kulkuvälineitä, jotka kulkevat vain kerran päivässä.