Visbyssä lasten kanssa

4902BA56-6517-448C-8825-0181082F9A22

Visbyssä meidän pääkohteenamme oli Kneippbyn Sommarland ja Vattenland. Kneippbyn on iso leirintä -ja lomamökkialue, joka on rakennettu Peppi Pitkätossun Huvikummun ympärille. Siellä kuvattiin 60-luvulla Peppi Pitkätossu-elokuvat.

FFCA2D2A-EE2B-4683-BAD0-CC954500DF5A
Pepin talo Huvikumpu.

Luin etukäteen arvosteluita Kneippbystä. Aluetta kuvailtiin kulahtaneeksi. Kneippby ei varmastikkaan ole sitä uusinta uutta huvipuistogenressä, mutta siellä viettää mukavan päivän lasten kanssa. Meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta vastaavista puistoista esimerkiksi Puuhamaasta tai Puuhaparkista.

Puiston suhde Peppi Pitkätossuun on jäänyt sekavaksi. Keskellä puistoa on sijaitsee huvikumpu, mutta muuten Peppi-teemaa löytyy vain matkamuistomyymälästä. Päivittäin on ruotsinkielinen Peppi-näytelmä. Kyseessä ei siis ole Muumimaailman tai Junibackenin tapainen satupuisto vaan enenmmänkin tavallinen huvipuisto.

841A03D6-640E-40CF-81EE-C8B941C0C3E1
Monet vesipuiston liukumäistä on sopivia vähän isommille lapsille.

Vesipuistossa tai huvipuistossa ei meidän vierailupäivänämme ollut ruuhkaa. Vierailumme osui heinäkuun ensimmäiselle viikolle, jollloin Visbyssä on politiikkaviikot. Ilmeisesti politiikka ei vedä lapsiperheitä puoleensa.

Vesipuiston vesi oli viileää, joten juoksimme Lyylin kanssa laskujen välissä saunaan. Vesipuisto on suurimmaksi osaksi tarkoitettu hurjapäille ja huvipuisto taas aika pienille lapsille ja alakoululaisille.

Kylmästä vedestä huolimatta vesipuisto oli lasten suosikki. Toiseksi suosikiksi nousi huvipuiston uusin laite vuoristorata Tiger Ride, josta on upeat näkymät aina laivaterminaalille saakka. Laitteen pituusraja oli vain 100 cm ja pienimille laitettiin viisipistevyöt.

C427C1A8-C510-43F3-A961-A7CAC60B40EE
Viime kesän uutuuslaite Tiger Ride.

Pepintalo on näyttely, jossa muutamia juttuja pääsi kokeilemaan esimerkiksi hevosen päälle pääsi istumaan. Yläkerrassa oli kummituskierros, jonka päätteeksi laskettiin mäkeä alas. Minä olisin viihtynyt talossa pidempäänkin, mutta lapsilla oli vauhti päällä ja vierailu jäi lyhyeksi.

20396ED6-2B8B-4A68-9627-F3A2E326CFAE
Peppi nukkumassa Huvikummussa.

Tällä kertaa emme ruokailleet alueen ravintoloissa. Olin etukäteen lukenut, että Kneippbyssä on loistava grillipaikka, joten ostin resortin Coop-ruokakaupasta nakkipaketin ja grillasimme ne. Grillipaikan kaapeista löytyi hiilet, sytytysneste ja tulitikut.

Olimme Kneippbyssä yhteensä viisi tuntia. Pari tuntia olisi voinut olla pidempäänkin, mutta ehdimme tässäkin ajassa nähdä ja kokea paljon. Helteellä olisimme varmasti viihtyneet vesipuistossa pidempään.

52FAB8E9-3334-4230-A929-43E49C6C3402
Keisha tuolihississä.

Meille jäi vielä huvipuiston jälkeen aikaa kierrellä vanhassa kaupungissa. Kneippbyn bussi vei meidät kaupungin portille, josta pääsi suoraan mukula kiville. Ensimmäinen pysähdys oli lelukauppa, jonne molemmat lapsista laittoivat kaikki omat rahansa.

079FEEE9-560F-4EA5-9B41-5C8145E813F4
Raunioita Visbyn vanhassa kaupungissa.

Seuraavaksi suunnistimme raunioille torin laidalle, mutta politiikkaviikkojen vuoksi rauniot oli suljettu, joten ihailimme niitä suljetun oven takaa.

Moni muukin paikka oli suljettu politiikkaviikkojen yksityistilaisuuksien vuoksi, joten jos mielii Visbyhyn heinäkuun ensimmäisellä viikolla niin tämä on hyvä pitää mielessä.

Lapsuuteni Visbyn kierrokseen kuului vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa, joten halusin piipahtaa siellä tälläkin kertaa.

10EFCAD4-7F56-4D83-AD4D-E09BE4630115

92C4DF7C-214D-4F72-956D-1E2CC63E576F

Viimeisenä ja Visby-päivän yhtenä kohokohtana oli vielä vierailu Euroopan suurimmassa jäätelökaupassa Glassmagasinetissa. Jäätelö makuja on 331, mutta tiskissä on tarjolla noin 260 makua. Erikoisimpina makuina näimme  muun muassa smurffin, hubba bubban ja ferrarin.

Lue myös Mutkia matkassa -blogin Visby-vinkit Ruusujen ja sahramipannukakkujen Visby.

  • Vesipuistossa on kaappeja vaatteille ja arvotavaroille. Yksi kaappi maksaa 20 kruunua ja pantti 80 kruunua.
  • Kneippbyn sijaitsee noin viiden kilometrin päässä satamasta. Huvipuistolla on oma bussikuljetus. Reitti kulkee satamasta keskustan kautta Kneippbyn portille.  Bussi lähtee terminaalin edestä. Edestakainen matka maksaa 50 aikuiselta ja 30 kruunua lapselta. Paluumatkalla voi jäädä pois vanhankaupungin muurien luona.
  • Huvipuiston sisäänpääsymaksu Kneippbyhyn vaihtelee sesongin mukaan. noin 20 eurosta 35 euroon.
  • Visbyn vanhasta kaupungista on kävelymatka laivaterminaaliin. Matkalla voi poiketa jäätelökaupassa.

 

 

Saarihyppelyä Ahvenanmaa – Gotlanti – Ahvenanmaa

C2084AE5-EB99-47EF-8448-D497893F8E62

Viime kesänä kokeilimme meille edullisinta* tapaa matkustaa Gotlantiin. Matkustimme ensin Turkuun ja sieltä Ahvenanmaan kautta Gotlantiin. Reitti on mahdollinen vain heinäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin Visbyssä vietetään politiikkaviikkoa Almedalissa.

*Yksin matkustavalle edullisinta on lentää Gotlantiin heinäkuussa. Kolmelle hengelle edullisin vaihtoehto oli risteily.

DA964B86-78A7-41DD-A5BC-E500C1F62DFF

Uteliaisuudesta päätin kokeilla tätä reittiä. Yövyimme ensimmäisen yön Turussa ystävien luona lähellä satamaa.

Turusta Viking Linen Amorella lähti aamulla 8.45. Matka Ahvenanmaalle yhdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle maksoi alle 16 euroa.

Laivoilla on kesäisin monipuolisemmin lastenohjelmaa ja tekemistä yläkerrassa oli muun muassa hohtominigolfrata. Aamukahvin jälkeen kävimme pelaamassa kierroksen minigolfia ystäväperheen kanssa. Matka Maarianhaminaan meni nopeasti. Kävimme lounasbuffetissa ja olimmekin jo perillä.

F5CCFF49-822F-4293-B5A6-C6BBCF8131C4

Ystäväperheemme jatkoi Viking Linen Gracella takaisin Turkuun ja me jäimme Ahvenanmaalle. Olin etukäteen suunnitellut päivän ohjelman.

Matkatavarat sai kätevästi säilytykseen satamaan, mutta satamaan ei voinut jäädä hengailemaan, sillä satama on auki vain laivojen saapuessa ja tuntia ennen laivojen  lähtöä.

9B8C341E-C348-47A4-BBD3-55EFFE7260DC
Kirjoittelen tarkemmin Ahvenanmaan ohjelmastamme omassa postauksessa. Aikaa meillä oli menomatkalla Ahvenanmaalla yhdeksän ja puoli tuntia. Kävimme tuolloin Kastelholman linnassa ja Mariebadissa uimassa. Laiva Visbyhyn lähti puolelta öin. Maarianhaminasta meitä astui laivaan alle 100 ihmistä. Lapsiperheitä oli vain muutama meidän lisäksi.

5B58368A-653A-44CF-B174-C20656E1100A

Olimme budget-matkalla, joten olin hankkinut meille edullisimman hytin toiselta kanelta 150 eurolla (meno-paluu). Jännitin hiukan, että miten nukkuminen onnistuu autokannen alla, mutta autokansi olikin vain laivan toisessa päässä eikä hyttimme yläpuolella. Laivan lähtiessä Maarianhaminasta hytissä oli aika kova melu hetken aikaa. Keishalla oli positiivinen asenne ja hän sanoi, että ihan kuin nukkuisi poreammeessa. Muuten yö oli hyvin rauhallinen emmekä kuulleet mitään meteliä.

Aamulla olimme perillä Visbyssä yhdeksän maissa. Istuimme aamupalalla kun laiva saapui satamaan. Olin valinnut viimeisen kattauksen sillä yö jäi hiukan lyhyeksi myöhäisen laivaan nousun takia.

Visbyssä aikaa oli käytettävissä melkein 12 tuntia. Me kävimme Kneippbyssä, jossa sijaitsee huvipuisto, Peppi Pitkätossu -elokuvien Huvikumpu sekä vesipuisto. Illalla jäi vielä aikaa pieneen kaupunkikierrokseen.

Illalla laiva lähti 20.45. Perillä laivassa tuli olla 20.15. Olimme laivalla takaisin seitsemän jälkeen ja ehdimme vähän nauttia laivan ohjelmasta ennen nukkumaan menoa. Viking Linella oli tarjolla edellisen vuoden tapaan uv-nukketeatterishown Avaruusseikkailu.

EFB993B8-FA2E-436F-85F9-AB6E86F31D20
UV-nukketeatterishow ja Lyyli.

Koko perheen ohjelma olisi jatkunut aina 00.15 asti koko perheen karaokella, mutta meitä rasitti hiukan tunnin aikaero ja se, että seuraavana päivänä meidän tulisi poistua laivasta kello kahdeksan aamulla.

Toinenkin yö laivalla oli rauhallinen. Näin jälkikäteen voin todeta meidän olleen onnekkaita, koska sitä seuraavana päivänä tuuli oli niin raju Visbyn edustalla, että Cinderella ei päässyt satamaan ollenkaan. Visbyn risteilylle lähteneet matkustajat eivät päässeet ollenkaan maihin ja monet kärsivät lehtijuttujen mukaan merisairaudesta.

3FD00508-AD7A-452B-93E7-EDD5667335BB
Cinderella Maarianhaminan satamassa. Cinderella vaihtoi värinsä punaisesta valkoiseen kun se siirtyi liikennöimään Tukholmasta.

Viimeisenä matkapäivänä olimme aamulla aikaisin Maarianhaminassa. Meillä oli paluu Turkuun Silja Linen Baltic Princessillä, sillä se lähti hiukan aikaisemmin takaisin Turkuun kuin Viking Linen Grace. Meillä oli reilu viisi tuntia aikaa viettää Maarianhaminassa. Koko seurueemme alkoi olla silmin nähden väsynyt. Odottelimme melkein tunnin verran paikallisbussia ja menimme aamupalalle Iwy kahvilaan, joka aukesi kello yhdeksän. Suurin osa Maarianhaminan kahviloista aukeaa vasta kello kymmenen. Olin etukäteen suunnitellut, että ehtisimme käydä sekä taidemuseossa että seikkailuminigolfradalla. Olimme kuitekin sen verran hitaita, että ehdimme vain yhteen. Lapset päättivät, että menemme pelaamaan golfia.

Turussa ystävämme, joiden kanssa olimme aloittaneet matkan, tulivat meitä vastaan. Saimme pientä evästä matkalle ja kävelimme yhdessä junalle. Perillä Helsingissä olimme myöhään illalla. Takana oli kolme pitkää ja antoisaa päivää.

3E258540-E99B-4378-8B5D-543714DC9B95
Reissumme viimeinen etappi eli Turun satamasta junalla Helsinkiin.

Mitä jäi käteen pikaisista pyrähdyksistä Visbyhyn ja Maarianhaminaan? Tutkimme yhdessä karttaa yhdensänvuotiaan Keishan kanssa ja keskustelimme siitä, että saari on Suomea, vaikka siellä puhutaan vain ruotsia. Ahvenanmaan lippuja näkyi joka paikassa, joten uusi lippu tuli tutuksi. Kastelholman linnassa oli otettu lapset hienosti huomioon ja heillä oli oma tehtävä ratkaistava. Gotlannissa tutustuimme vanhaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja näimme paljon uutta. Keisha oli iloinen, että näki tällä matkalla kolme hänelle uutta laivaa: Amorellan, Cinderellan ja Baltic Princessin.

Säästimme huomattavasti rahaa tällä tavalla matkaillen verrattuna Helsingistä lähtevään Visbyn risteilyyn, mutta olimme matkan jälkeen varmasti paljon väsyneempiä kuin yhdellä laivalla matkan tehneet. Suosittelenkin tällaista saarihyppelyä ja laivan alituista vaihtamista vain siinä tapauksessa, että haluaa lyhyen pysähdyksen myös Ahvenmaalla.

Vinkkinä kerrottakoon, että auto olisi ollut Ahvenanmaalla todella tarpeellinen. Pärjäsimme ilmankin, mutta olisimme saaneet käytettyä ajan paljon tehokkaammin, jos auto olisi ollut käytössä. Nyt meillä meni paljon aikaa odotteluun.

Matkamme maksoi vähän yli 300 euroa, josta suurin yksittäinen kulu oli meno-paluu Visbyhyn 150 euroa. Laivaliput hytteineen Turku-Ahvenanmaa maksoivat 15 euroa euroa suunta (yksi aikuinen ja kaksi lasta). Söimme kolme kertaa laivan buffetissa: kaksi kertaa lounasbuffetin ja yhden kerran premium-aamupalan. Junaliput Turkuun olivat yhdeksän euroa suunta henkilöltä.

Päivä Visbyssä

29C92A01-5D1F-4465-87B3-7A831BF91173
Äitini ja pikkuveljeni Gotlannissa. Nämä valkoiset kalliot muistan erityisen hyvin tältä matkalta.

Olen monta vuotta haaveillut matkasta Gotlantiin. Monen ikätoverin tavoin matkustin Sally Albatrossilla Visbyhyn päiväksi 80-luvun lopulla. Saaresta minulle jäi mieleen valkoiset kalliot ja Peppi Pitkätossun talo. Kuvista päätellen olemme käyneet myös Botaniska Trädgårdissa.

AEA01AC4-9B0B-4A17-9402-412083851325
Tässä olemme lähdössä Helsingistä. 

Laivamatkasta muistan lasten leikkipaikan, joka oli tehty autokannelle. Siellä oli pomppulinna, joka oli harvinaisuus minun lapsuudessani. Muuta en muista laivasta.

FCADE39D-B0AB-4E60-BDDC-A84AFF6AB6BC
Pomppulinna autokannella. 

Ensi viikolla pääsen vihdoin takaisin Gotlantiin. Tälläkin kertaa päiväksi, mutta se tuntui sopivalta ajalta, koska  muuten matkoihin olisi mennyt niin pitkä aika, että meidän olisi täytynyt viettää ainakin kolme yötä perillä.

Gotlantiin voi matkustaa kolmea eri reittiä: lentämällä, lautalla Ruotsin Nynäshamista ja Silja Europan risteilyllä. Viimeinen olisi ollut meille erittäin mieluinen vaihtoehto sillä Lyyli rakastaa Silja Europaa. Harmi vain, että risteily aika hintava. Matka myydään ruokapakettien kanssa ja hintaa meidän matkalle B-hytissä olisi tullut 550 euroa ja risat. Lentämistä en edes harkinnut. Lautta Nynäshamista Visbyhyn kestää vain kolme ja puoli tuntia, mutta Tukholmasta Nynäshamiin on matkattava ensin busilla. Näin ollen matka Helsingistä Visbyhyn kestää noin vuorokauden. Meidän poppoolle se olisi tällä kertaa ollut liian pitkä matka, joten nyt kokeilemme ihan uutta reittiä Visbyhyn.

Visbyssä on heinäkuun alussa politiikkaviikko, jolloin kaupunkin täytyy Ruotsin poliitikoista ja kansalaisjärjestöistä. Sen takia Tukholmasta on mahdollisuus risteillä Visbyhyn päiväksi. Laiva pysähtyy matkalla Maarianhaminassa. Päätin kokeilla tätä vaihtoehtoista reittiä Visbyhyn ja nousemme laivaan Maarianhaminasta.

Laiva lähtee Ahvenanmaalta vasta puolelta öin, joten mistään kovinkaan lapsiystävällisestä reittivalinnasta ei ole kyse, mutta samalla ehdimme nähdä  muutaman kohteen Ahvenanmaalla.

8891F6E6-EC34-4DBA-AFE9-B3D9E74E2794
Sommarlandin kiipeilyteline
C6BDF98A-E925-4F4D-8890-4BA7E106F18F
Liukumäki Sommarlandissa. 

Visbyssä haluamme käydä Peppi Pitkätossun Huvikummussa ja sen ympärille rakennetussa Sommarlandissa ja Vattenlandissa. Sommarland oli olemassa jo viime visiitilläni, mutta oli silloin kuvista päätelleen enemmän käpylehmätyyliä kuin nykyinen huvipuisto. Vesipuistosta lapset ovat varmasti eniten innoissaan, mutta säätiedote ei lupaa kovinkaan lämmintä säätä meidän Visby-päivälle. Vanhankaupungin ehdimme kiertää vielä illalla Sommarlandin sulkeuduttua. Laiva lähtee takaisin Ahvenanmaalle yhdeksän maissa.

156F94F8-7EDC-485B-8612-88AFA6707938
Äidilläni oli tapana ostaa matkakohteista postikortteja, koska hänen ottamansa valokuvat olivat suttuisia. 

Jos aikaa jää niin toivoisin meidän ehtivän piipahtaa Botaniska Trädgårdissa, mutta saa nähdä minkälainen väen tungos kaupungissa on politiikkaviikkojen johdosta.

FB70A838-0DD4-4F02-9629-185BFE355A04
Jos pääsen Botaniska Trädgårdiin niin haluaisin ottaa tästä kuvasta uuden version.

Oletko käynyt Visbyssä? Mitä siellä ehtii tehdä yhdessä päivässä ilman autoa?