Lastenfestariähky!

lastenfestarit5
Lyylille festariglitteriä.

Tämä on sellainen hyvä ähky. Mikä sen parempaa kuin lastentapahtumien liikatarjonta. Viime viikonloppuna oli Skidit festarit ja tulevana viikonloppuna on lauantaina Lasten Kallio Block Party ja sunnuntaina Lasten festarit. Upeaa miten kaupunkikulttuurin kehitys on levinnyt myös lastenkulttuuriin. Tapahtumat ovat hyviä mahdollisuuksia tutustua esimerkiksi uusiin lasten bändeihin. Viime vuonna tanssimme Mutaveijareiden tahtiin Lasten festareilla ja tänä vuonna Täti Monikan laukku heilui Vuokko Hovatan tahtiin Skidit festareilla.

lastenfestarit3

lastenfestarit7
Ratsu on valittu ja nyt radalle.

Skidit festareilla Lyyli kävi kokeilemassa tanssikoulu StepUp Schoolin näytetunnin, jota opettivat papukaija ja lammas. Keppihevosradalla Lyyli hoiti heppoja ja antoi niille heinää. Muutamat esteetkin kokeiltiin kiltin keppihevosen kanssa. Glitteristit laittoivat Lyylille vähän pinkkiä bilehilettä poskelle. Tapasimme sattumalta myös muutamia päiväkotikavereita ja samalla vaihdettiin kesäkuulumiset. Muutamassa tunnissa ehdimme tehdä paljon kaikenlaista.

lastenfestarit4
Lyyli taiteili viime vuonna Lasten Block Partyssa monta teosta.

Lasten Block Party 5.8.

Lenininpuistossa järjestettävän Lasten Block Partyn ohjelmasta vastaa Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n vekkaritoiminta. Vekkari on kehitysvammaisten ihmisten vertais- ja vapaaehtoistoimintaa. Pikkuveljeni Henrik oli viime vuonna mukana festarivapaaehtoisena ja tänäkin vuonnakin hänet löytää festareilta.

lastenfestarit
Henrik Särkkä on Lasten Block Partyn vapaaehtoinen.

Tapahtuman sivuilta ohjelma:
Aikataulutetun ohjelman lisäksi maalausta- ja piirtämistä erilaisilla välineillä, saippukuplien puhaltelua, pihapelejä, kasvomaalausta ja onnenpyörä!

Aikataulutettu ohjelma:
14.00 Lasten Block Party alkaa Lenininpuistossa
15.00-15.20 Taikuri Heikki Varvikko
15.30-16.00 Tonia esiintyy
16.00-16.20 Taikuri Heikki Varvikko
17.00 Lasten Block Party päättyy
https://www.facebook.com/events/481076965579743/
Tapahtumalla on säävaraus!

Lasten festarit 6.8.

Sunnuntaina on Hesperian puistossa, Töölönlahdella Lasten festarit. Kävimme viime vuonna piipahtamassa paikalla. Lyyli testasi poliisimoottoripyörää ja kuuntelimme bändejä. Tänä vuonnakin käymme kurkkaamassa, mitä kotikaupunginosan festarilla tapahtuu. Ohjelmaa on luvassa 10-16. Tapahtuma on suunnattu 0-9-vuotiaille lapsille. Tapahtuman järjestää Keskuspuiston Nuorkauppakamari yhteistyössä PuskaPromotion osuuskunnan kanssa.

http://www.facebook.com/LastenFestarit
http://www.lastenfestarit.fi/

lastenfestarit2
Lyyli viime vuonna Lasten festareilla.
lastenfestarit6
Lyyli hyppii trampoliinilla Skidit festareilla.

Skam ja Oslo

skamblogi6
Lyyli katselee hotellihuoneen ikkunasta Williamin kotikatua.

Toukokuisen Norjan matkan päätteeksi yövyimme pari yötä Oslossa. Olin varannut meille hotellin Frognerin kaupunginosasta. Muutama viikko hotellin varaamisen jälkeen ryhdyin selvittelemään tarkemmin hotellin sijaintia ja muistin Skamin Facebook-ryhmässä kerrotusta Visit Oslon Skam-kartasta. Yllätyksekseni huomasin, että Williamin koti on aivan hotellimme vieressä, eikä koulullekaan olisi pitkä matka. Mietin, miten vilahtaisin katsomaan näitä paikkoja, koska en uskonut äitini ymmärtävän kiinnostustani nuorisosarjan kuvauspaikkoja kohtaan. Pari päivää ennen matkaa sain idean, että kirjoittaisin lehtijutun Skam-turistikierroksesta (linkki juttuun jutun lopussa).

Saavuttuamme lauantai-iltana Osloon lähdin saman tien pienelle baarikierrokselle. Äitini on pappi ja protestanttisten arvojen kannattaja. Niinpä työntekoveruke mahdollisti yh-äidin baarikierroksen, mummon ja Lyylin jäädessä hotellille. Ensimmäisenä kohteena oli Radisson Blu Plaza hotelli, jonka 34. kerroksessa sijaitsee 34Sky-baari.

skamblogi9
Brugatan. Takana vasemmalla näkyy Radisson Blu Plaza hotelli.

Hotelli sijaitsee päärautatieaseman vieressä Grønlandin kaupunginosassa. Olin etukäteen kuullut, että alueella käydään varsin avoimesti huumekauppaa. Lauantai-iltana Grønlandissa oli vilkasta. Alue on tunnettu myös etnisistä kaupoista ja ravintoloista. Löysin muutaman sarjasta tutun katunäkymän. Nämä maisemat vilahtavat neljännen kauden neljännen jakson kohtauksessa, jossa Sana ja Noora menevät teelle Grønlantiin.

skamblogi10

Sitten hyppäsin bussiin ja ajoin pari pysäkkiä karaokeravintola Syngiin. Tunnistin paikan jo kaukaa. Terassi oli aivan tupaten täynnä, mutta onneksi sisälle mahtui. Otin kaljan ja fiilistelin vähän tunnelmaa. Karaokesta ei ollut tietoakaan: Dj soitti vanhoja hittejä muun muassa David Bowien Let’s dance ja All Saitsin Pure Shore. Halusin tehdä muutaman muistiinpanon Syngissä, mutta huomasin kadottaneeni muistiinpanoni. Ne olivat jääneet varmaankin Sky-baarin vessan ikkunalaudalle. Pieniä mokia aloittelevan reportterin matkalla.

skamblogi2
Beierbrua

Suosikkikauteni Skamissa on toinen kausi. Olen nähnyt sen jo kolme kertaa. Minusta Nooran ja Williamin tarina on niin ihanan siirappinen. Niinpä minua erityisesti kiinnosti tämän kauden kohteet: Nooran kommuuni, Beierbrua, missä Noora ja William ensimmäisen kerran suutelivat ja St Hanshaugenspark, missä Noora ja William riitelivät ja Noora tapasi Vilden. Näihin kohteisiin matkasimme sunnuntaina. Beierbrua oli upealla paikalla kosken päällä ja sen vieressä oli pieni punainen kahvila, jossa söimme vohvelit. Vohvelit ovat yksi norjalaisten kansallisruokia, ja niitä on tarjolla lähes joka paikassa.

skamblogi5

 

skamblogi4
Nooran kommuunin ulko-ovi.

St Hanshaugenin puistossa oli hieno leikkipaikka ja Lyyli pääsi siellä kokeilemaan ensimmäistä kertaa trapetsia. Muutamat lapset kahlasivat puiston altaassa ja kertakäyttögrillit olivat ahkerassa käytössä piknik-seurueilla. Viihdyimme puistossa pari tuntia.

skamblogi1
St Hanshaugenin puisto.

 

skamblogi11.jpg

Kierroksen tärkein nähtävyys on sarjan päähenkilöiden koulu Hartvig Nissenin lukio. Sunnuntai-iltana koulun pihalla oli poikajoukko viettämässä iltaa. Vain yksi pojista kertoi opiskelevansa koulussa, mutta he kuulemma kokoontuvat koulun pihalla, koska asuvat lähellä.

skamblogi8
Lyyli ja paikallisia poikia Hartvig Nissenin lukion pihalla.

 

Vinkit

 

 

Muumimuseossa aikuisten ehdoilla

muumimuseo2
Tampere-talon aulassa oli tilaa leikkiä.

Kävimme Lyylin kanssa Tampereella pari viikkoa sitten ystäväperheen luona. Ystäväperheelläme on Lyylin ikäinen tytär, joten yhdeksi vierailukohteista valikoitui tietenkin kesäkuussa avattu Muumimuseo.

Museo on tilava ja satumaista tunnelmaa on luotu tummilla sävyillä. Valaistus on kohdenettu vain teoksiin. Museossa on taulujen ja kolmiuloitteisten kuvaelmien lisäksi interaktiivisia teoksia, joista kiinnostavin meidän lapsille oli seinälle heijastuvat hattivatit. Kun hattivattia kosketti niin seinälle piirtyi sähköisku.

Olin Lapsimessuilla kysellyt Muumimuseon väeltä kohteen soveltumista pienille lapsille. Silloin minulle kerrottiin, että suuri vierailijaryhmä tulevat olemaan aikuiset aasialaiset turistit, mutta toki museo tarjoaa elämyksiä myös pienille lapsille. Olin sen takia hiukan yllättynyt museon tarjonnasta. En odottanut Muumimuseolta lasten puuhamaata, mutta silti enemmän pienille lapsille sopivaa tunnusteltavaa ja kokeiltavaa. Muumimuseo tarjosi tunnelmaa ja katseltavaa lähinnä lasin läpi. Plussana voidaan laskea se, että lapset eivät onnistu tuhoamaan mitään. Museo on kiinnostava kohde ja tutkittavaa riittää pienillekin, mutta mielestäni pienet kävijät olisi voinut huomioida esimerkiksi leikkipaikalla. Ystäväni sanoja lainatakseni: Tämä oli liian pönöttävä paikka meille.

muumimuseo

Tämä oli meidän kokemuksemme kahden melkein kolmevuotiaan kanssa. Tampere-talon aula tuntui kiinnostavan lapsia, koska siellä he saivat liikkua vapaammin kuin vitriinien keskellä. Aikuiselle Muumimuseo on kiinnostava kohde ja tarkasteltavaa riittää pitkäksikin aikaa, mutta pienen lapsen kanssa huomio menee lapsen perässä juoksemiseen. Harmillista, että mukanamme ei tällä kertaa ollut 8-vuotias kummityttöni, koska hänelle tämä olisi ollut erittäin sopiva kohde. Keisha olisi varmasti jaksanut viettää aikaa teoksia tutkien ja kosketusnäytöistä tietoa etsien.

Vinkit

  • Museo on ilmainen alle 3-vuotiaille. Aikuiset 12 € ja lapset 6€. Museoon on ilmainen sisäänpääsy kerran kuussa perjantai-iltapäivisin klo 15-19 25.8., 29.9., 27.10., 24.11. ja 29.12.
  • Muumimuseo on esteetön ja näyttelytilaan voi ottaa lastenvaunut mukaan.

Puistokivaa Porvoossa

porvoo_muumit2

Kun ne kaikki turisteimmat Porvoon nähtävyydet on kierretty, voi siirtyä kaupungin keskustaan. Muutama tunti vierähtää helposti Kaupunginpuiston Muumileikkipuistossa ja viereisellä vesialtaalla. Muumileikkipuisto sai vuosi sitten valtakunnallista huomiota, kun heinäkuisena aamuna nuoripari oli harrastanut seksiä leikkipaikan Muumitalossa. Tässä linkki juttuun Muumitalossa harrastettiin seksiä

En ollut aikaisemmin kuullut Muumileikkipaikasta, joten panin uutisen kuultuani paikan mieleen siltä varalta, että päätyisimme Lyylin kanssa Porvooseen. Kiitos siis sille nuorelle pariskunnalle ja uutisköyhälle kesälle, että tämäkin uutinen levisi.

porvoo_muumit

Tällä kertaa leikkipaikaa suositummaksi osoittautui kuitenkin Muumipuiston viereinen vesiallas, jonka laidalla on Poika ja kala -patsas. Altaasta, jonka pohjalla ei ole vettä, nousee vesisuihkuja. (Ei siis hukkumisvaaraa.) Yritin ensin vastustella Lyylin osallistumista vesileikkeihin, mutta kun näin, miten hauskalta homma näytti, pakkohan se oli suostua. Meillä ei ollut uimapukua mukana, mutta onneksi vaihtovaatteita riitti. Lyyli oli hetkessä litimärkä. Vesiallasta ei varmaankaan ole suunniteltu lasten leikkipaikaksi, mutta eräs paikalla ollut äiti totesi, että jos vesi olisi likaista niin siitä olisi varmaan kerrottu paikallislehdessä.

Vinkit

  • Ota vaihtovaatteet tai uimapuku mukaan.
  • Ruuhkaisen turistikierroksen jälkeen voi rentoutua puistossa.
  • Puiston osoite on Lundinkatu 16-18.

 

 

Vihdoinkin Tampereelle

koiramaki2

Tätä on odotettu. Turussa olemme käyneet Lyylin kanssa useasti, mutta nyt on viimein Tampereen vuoro. Kävin viime lokakuussa katsomassa Ron Mueckin näyttelyn Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Museo sijaitsee Särkänniemen alueella ja matkalla sinne huomasin Koiramäen eläinpuiston. Sovimme tamperelaisen ystäväni kanssa, että menemme yhdessä tyttäriemme kanssa Koiramäkeen loppiaisena, ja myöhemmin suunnitelmiin tuli vielä Klubin lasten disco ja brunssi seuraavalle päivälle. Lähtöä edeltävänä iltana Lyylille nousi korkea kuume ja matka piti perua.

Olin ehtinyt ostaa meille jo bussi- ja junaliput ilman peruutusmahdollisuutta, mutta onneksi pystyin hakemaan korvausta matkavakuutuksesta.

Kesäinen Tampere on täynnä kivaa puuhaa lapsiperheille, joten odotamme innolla Tampereen-valloitusta.

Keskiaikaiset markkinat Turussa

keskiaikapaivat1

Yllätyin viime kesänä kuinka paljon ihastuin Turun Keskiaikaisiin markkinoihin, vaikka en ole aiemmin harrastanut keskiaikaa. Keskiaikatapahtumia on ympäri Suomea pitkin kesää, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuimme Lyylin kanssa.

keskiaikapaivat2 Saavuimme Turkuun perjantaina ja iltapäivästä suuntasimme kohti Suurtoria. Aurajoen varsi oli täynnä myyntikojuja ja ihmisiä. Kojujen välissä oli saippuakuplataiteilija, jota jäimme ihailemaan ja samalla lapset taiteilivat katuun liiduilla.keskiaikapaivat5

Lopulta pääsimme Suurtorille ja sinnehän kannatti mennä. Kaikki lapset ihastuivat käsin pyöritettävään karuselliin ja Lyyli osallistui kanssani myös tanssiohjelmaan.

keskiaikapaivat6

Seuraavana päivänä suuntasimme aamusta Turun linnalle, jossa oli Keskiaikapäivän lastenohjelmaa. Lapset pääsivät kokeilemaan linnanpuistossa turnajaislajeja. Hilma hyppi keppihevosella esteitä ja Aimo kokeili säkkitaistelua Keishan kanssa. Lajeja oli useampia, mutta suurimpaan osaan Lyyli oli vielä liian pieni. Sehän ei kuitenkaan menoa haitannut.

keskiaikapaivat3

keskiaikapaivat4

 

Vinkit

  • Väkeä on paljon, joten varaa aikaa liikkumiseen paikasta toiseen.
  • Ilmaista ohjelmaa on paljon tarjolla. Osallistuimme viime vuonna vain ilmaisiin ohjelmiin ja suunnitelma on varmaan sama myös tänä vuonna.

 

 

 

Kaupunkijuhannus

juhannus_seurasaari
Kaisa ja Lyyli lasten poloneesissa, joka nähtiin myös Ylen Hulahula Suomi -juhannusohjelmassa.

Vietimme tänä vuonna juhannuksen kaupungissa. Pelkona oli tietenkin se, että olisimme tyttäreni kanssa kaksin tyhjässä kaupungissa. Viikkoa aikaisemmin meille kuitenkin selvisi, että ystäväni Kaisa viettäisi myös cityjuhannusta ja ehdotin hänelle, että menisimme yhdessä Seurasaaren juhannusvalkeille.

juhannus_seurasaari3
Hiittisten juhannussalko

Seurasaaren edustalla tapasimme Kaisan kello 16 ja kävelimme yhdessä saareen. Ensimmäisenä menimme katsomaan Lempäälän Helkanuorten Piirileikkipajaa. Lyyli oli nukahtanut jo bussissa. Matkalla esitykseen näimme myyntikojuja ja juhannussalon. Opasteita olisi voinut olla enemmänkin. Meillä oli vaikeuksia löytää perille, koska Kahiluodon kartanon pihalle pääsi sisälle vain yhdestä portista. Ohjelmassa oli tanssia ja leikkejä, joihin kaikki saivat osallistua.

juhannus_seurasaari2
Kaisa osallistui Lempäälän Helkanuorten Piirileikkipajaan.

Sitten alkoi kahvihammasta kolottaa ja lähdimme etsimään kahvilaa. Löysimme kesäkahvilan, mutta se oli kiinni. Tällaista voi tapahtua vain Suomessa: kesäkahvila on kiinni kesän kiireisempänä päivänä. Kahvia saimme onneksi ravintolasta. Lyylikin heräili myöhäisiltä päiväuniltaan, ja  lähdimme katsomaan poneja. Lyyli meni ensin pienen talutusratsastuksen ponilla. Tämän jälkeen hyppäsimme kaikki vielä hevoskärryjen kyytiin. Samassa paikassa oli myös lasten keinut ja Lyyli pääsi keinumaan vanhanajan puukeinussa.

juhannus_seurasaari4

Keinujen ohi kulki suomenlippukulkue ja lähdimme perään katsomaan lipunnostoa, jonka jälkeen oli lasten poloneesi. Minä jäin vahtimaan tavaroitamme ja Lyyli meni Kaisan kanssa tanssimaan. Emme tienneet etukäteen, että tanssi olisi osa Ylen Hulahula Suomi -ohjelmaa. Sain kuitenkin pian äidiltäni viestin, että Lyyli ja Kaisa olivat vilahtaneet televisiossa. Tanssin jälkeen menimme seuraamaan lasten kokkoa ja paistamaan makkaraa.

Seurasaaressa oli paljon tekemistä ja olisimme voineet osallistua useampaanikin ohjelmanumeroon. Aika kului nopeasti kun oli niin paljon tarjontaa. Ainoa pitkäveteinen ohjelma oli illalla maakuntakokkojen sytytys, joka kesti todella kauan. Siinä kohtaa olisi kaivannut ohjelmaan nykyaikaisempaa ja vauhdikkaampaa otetta.

Vinkkejä cityjuhannukseen

  • Seurasaaren juhannusjuhlille kannattaa saapua ajoissa, koska lasten ohjelma alkaa jo iltapäivällä.
  • Seurasaaressa ruokatarjontaa ei ollut kovinkaan paljon, joten omat eväät kannattaa pakata mukaan. Juhlakentän vieressä olevassa grilissä voi paistaa makkarat.
  • Sissänpääsymaksu oli tänä vuonna 23 €. Ohjelma sisältyi pääosin sisäänpääsymaksuun, mutta muun muassa hevosajelu maksoi muutaman euron.
  • Seuraaseen pääsi todella helposti bussilla. Lisävuoroja oli useita ja mahduimme hyvin rattaiden kanssa bussiin molempiin suuntiin.