Bohemian Rhapsody

carnaby3

Kävin ystäväni kanssa Sohon Carnaby Streetillä ihailemassa Bohemian Rhapsodyn kunniaksi pystytettyjä neonvaloja. Marraskuun toisella viikolla Lontoon keskustan kaikki jouluvalot eivät olleet vielä loistossaan. Carnaby Streetin lisäksi jouluvalot oli sytytetty vain Oxford Streetillä.

carnaby2

Kävellessämme Beak Streetia kohti Carnaby Streetia näimme jo kaukaa, mistä katu alkaa, koska jalkakäytävä oli siltä kohdin pakkautunut täyteen ihmisiä, jotka kuvasivat valoinstallaatiota.

carnaby5

carnaby6

Kadun alkupäässä oli myös Bohemian Rhapsody pop up – kauppa, jossa voi Queen-fanitavaran lisäksi nähdä Queenin konserttitaltiointeja, elokuvassa käyettyjä asuja ja ottaa Queen-aiheisen tatuoinnin. Näin joulun alla kaupasta löytyi myös violetti joulukuusi, joka oli koristeltu Queen-joulupalloilla. Queenin tyyli olisi antanut inspiraatiota koristeelisempiinkin joulukoristeisiin, mutta tosifanille nämäkin varmasti kelpaavat.

carnaby7

Carnaby Streetin valaistus peittosi monet näkemäni jouluvalot ja katu oli todella mielenkiintoinen kokemus. En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Ruuhkaa oli, mutta sekaan mahtui hyvin.

carnaby8

Lontoon matkan jälkeen halusin käydä katsomassa Bohemian Rhapsody -elokuvan Carnaby Streetin innostamana. Pääosan esittäjä Rami Malek on häikäisevä roolissaan. Minusta elokuva kannattaa käydä katsomassa vain nähdäkseen Malekin upean roolisuorituksen. Malek on omaksunut Mercuryn liikekielen pienempiä yksityiskohtia myöden. Tämä tulee esille erityisesti elokuvan lopussa Liv aid -esiintymisessä.

Johanna Aps nosti esille Film-o-holicin arvostelussaan, että elokuva voi olla hämmentävä todelliselle Queen fanille, koska tarinassa muuteltu tapahtumien järjestystä. En tunne Queenin historiaa kovinkaan hyvin, joten minua epäloogisuus ei häirinnyt.

Elokuva yllättää leppoisuudellaan. Väkivalta tai seksikohtauksia ei ole ollenkaan. Elokuva onkin sallittu kaikille, mutta en olisi silti elokuviin vienyt nelivuotiasta. Huumeiden käyttöön viitataan vain kuvaamalla jauhetta pöydällä. Amerikkalainen ystäväni epäili, että seksitön elokuva on suunniteltu Amerikan markkinoille, koska siellä seksikohtaukset nostavat helposti ikärjaa tuntuvasti. Mietin, että oliko elokuva jopa liian kepeä ja tekeekö kesy elokuva oikeutta Freddie Mercurylle.

Bohemian Rhapsody oli bändin pintapuolisesti tuntevalle viihdyttävä musiikkikokemus, joka vei mukanaan. Suosittelen elokuvaa ja Lontoon kävijöille kävelyä Carnaby Streetin neonvalojen loisteessa.

carnaby

Kadun avajaiset olivat 24.10. ja sanoituksia voi ihailla 4. tammikuuta asti.

 

Legolandin huvitukset

legoland7
Aikuisten juodessa kahvia, lapset viihtyivät duploaltaan reunalla.

Legoland jakautuu moneen eri teemakylään, joiden koko vaihtelee. Helpoin tapa suunnistaa alueella on kiertää puistoa teema kerrallaan. Me menimme ensimmäisenä ninjojen luokse.

legoland_ninjago

Olin yllättynyt paljon kehutun Ninjago Worldin pienuudesta. En selvästikkään ollut kohderyhmää, koska en ymmärtänyt yhdenkään aktiviteetin mahtavuutta. Mielestäni aiheeseen liittyen olisi voinut rakentaa paljon monipuolisemman puisto-osuuden. Ninjago Worldista löytyi Cole’s Rock Climb, joka oli kiipeilyseinä, Lloyd’s Laser Maze, jossa lasersäteitä vältellen kilpailtiin nopeudesta esimerkiksi oman perheen kanssa sekä NINJAGO The Ride, jossa 3D lasit päässä matkattiin Ninjagojen maailmassa. Ideana on, että ajelun lomassa hahmojen kanssa voisi taistella, mutta tämä meiltä ohi.

legoland9

LEGOREDO Town oli ainakin jossain muodossa olemassa jo ensimmäisen vierailuni aikoihin 80-luvulla. Minulle on parhaiten jäänyt mieleen tästä vierailusta kullanhuuhdonta. Ilahduin kun huomasin kulanhuuhdonnan olevan vielä olemassa. Kullanhuuhdonta eli LEGOLDMINE on lisämaksullinen aktiviteetti, joka maksoi yhdeltä lapselta 50 kruunua. Kullanhuuhdonta oli kaikista mukanamme matkanneista lapsista edelleen yhtä hauskaa kuin minustakin 80-luvulla. Lopuksi kultahiput laitettiin kummalliseen laitteeseen ja niistä taian omaisesti syntyi kultakolikko. Kultakolikko on ollut neljävuotiaalle mukava muisto matkasta.

legoland_kultakolikko
Keisha seuraa tarkasti kultakolikon valmistusta.

Intiaanikylä oli mielestäni vähän hämmentävä paikka. Siellä pääsee tapaamaan sulkapäähineeseen sonnustautunutta intiaanipäällikköä. Jotenkin kaiken sen keskustelun jälkeen, jota on käyty kulttuurisesta omimisesta niin näkisin tällaisen intiaalipäällikön olevan jo vähän mennyttä aikaa. Tarkistin, että vastaavaa osiota ei edes löydy Yhdysvalloissa sijaitsevista Legolandeista, koska siellä se varmaan herättäisi liikaa kritiikkiä.

legoland_intiaanikyla

Legoredosta löytyi meidän matkaseurueemme kaksi suosikkilaitetta: tukkijokea muistuttava LEGO Canoe, jossa ensin kierretään kanootissa vesireitti ja sen jälkeen lasketaan mäkeä alas. Kierroksen lopuksi kanootti syöksyy veteen ja kyydissä olijat kastuvat. Toinen suosikki oli tämän vuoden uutuuslaite Flying Eagle -vuoristorata. Keishan piti myös Legoredon kummitustalosta.

legoland

Duplo-osio jäi meiltä suurimmaksi osaksi kiertämättä, koska aikaa oli rajatusti ja matkassa oli myös isompia lapsia.

legoland_laite

Pirate Landin puolella viihdyimme pitkään. Pirate Boats-veneajeluita teimme kolme peräkkäin. Vene kulkee luolan läpi, jossa on legoista rakennettuja kohtauksia. Joka kierroksella näin jotain uutta, koska nähtävää oli paljon.

legoland6
Markus ja Keisha kävivät kokeilemassa Lighthouse-laitetta, jossa vedetään itse tuoli ylös.

Legolandin hyvä puoli oli siinä, että jopa neljävuotias pääsi suurimpaan osaan laitteista vain muutama jäi pituudesta kiinni kuten Polar X-plorer Polar Landissa ja Vikings River Splash KNIGHTS’ KINGDOM, mutta toiseen saman alueen laitteeseen
The Dragoniin Lyyli pääsi ja se olikin Lyylin ensimmäinen vuoristorata, joten ajelimme vuoristoradalla neljä kertaa peräkkäin.

LEGO Studiolla näimme lopulta vain yhden elokuvan, koska Ninjago-elokuva ei toiminut ja näytös peruttiin. Esityksen aikana salissa satoi usemman kerran. Kävimme kiertämässä myös Sea Lifen, joka oli aika pieni.

legoland_kahvi
Legoland on kuuluisa kalliista ruuasta. Tavallinen iso kahvi ja iso cappucino maksoivat 10 euroa ja molemmat maistuivat kuravedeltä. Nämä kahvit muistan pitkään.

Olin kuvitellut, että nelivuotias olisi ollut liian pieni Legolandiin. Epäilykseni osoittautui vääräksi ja Legoland oli täydellinen paikka leikki-ikäiselle. Paras ikä olisi ollut varmaankin parin vuoden kuluttua, jolloin lapsi pääsee kaikkiin laitteisiin ja jaksaa jo vähän pidempiä päiviä. Matkustimme Legolandiin perjantaina aamulennolla. Siirryimme hotellilta puistoon puolen päivän jälkeen. Lento oli raskas, koska lähtö kotoa oli tavallista aikaisemmin. Hotellissakin riitti ihmeteltävää, joten siihen päälle vielä huvipuisto niin nelivuotias oli hyvion uupunut päivän pääteeksi. Seuraavana päivän Lyylillä oli mahakipeä ja jouduimme pitämään kevyemmän päivän.

legoland_sisaankaynti

 

Syksyllä Legolandiin

halloween_legoland2
Legolandin sisäänkäynnin luona oli iso legokurpitsa, jonka sisälle pääsi kiipeämään.

Vierailimme Billundin Legolandissa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Legolandin Halloween alkoi virallisesti vasta 7. lokakuuta, mutta kurpitsat olivat valloittaneet puiston jo hyvissä ajoin ennen sitä.

halloween_legoland3
Ninjago Worldin edustalta löysimme ninjago-kurpitsat.

Syksy on erinomainen ajankohta tutustua Legolandiin. Puistossa on hyvin tilaa arkipäivinä ja laitteisiin ei tarvinnut jonotella. Syyskuussa puisto on auki vain neljänä päivänä viikossa ja laitteet ovat auki lyhyemmän ajan kuin sesonkina. Ensimmäisenä päivänämme perjantaina pääsimme jonottamatta kaikkiin huvituksiin. Ajelimme jopa kolme kertaa peräkkäin samassa laitteessa. Lauantaina tilanne oli toinen ja väkeä oli runsaammin. Sama toistui sunnuntaina, jolloin lähdimme kotimatkalle. Erityisesti ruuhkaa oli lauantaina ravintoloissa ja uutuuslaite Flying Eagle -vuoristoradassa, johon jonotusaika oli noin puolituntia.

halloween_legoland5

Lokakuussa Billundin Legoland on auki joka päivä. Tarjolla on erityistä halloween-ohjelmaa puiston eri osissa esimerkiksi Brick or Treat -reitti, ilotulituksia ja Halloween by Night– tapahtuma.

halloween_legoland7

Syksyllä sää voi olla vaihteleva. Ensimmäisenä puistopäivänämme satoi ja paistoi vuorotellen niin, että yhden huvipuistolaiteajelun aikana saatoimme kokea sekä sateen että paisteen. Lämpötila oli noin +15 asteen tienoolla. Kylmä sää ja runsaat sateet voivat vaikuttaa laitteiden aukioloon. Meidän vierailumme aikana laitteita ei suljettu sään takia, mutta talviteloille oli laitettu neljä laitetta: Pirate Splash Battle, Pirate Wave Breaker, Jungle Racers ja X-treme Racers. Meitä muutaman laitteen puutuminen ei haitannut, koska emme ehtineet käydä kaikissa puiston laitteissa muutenkaan.

halloween_legoland4

Syksyllä lentomatkat ovat vähän edullisempia kuin kesäsesonkina. Maksoimme edestakaisista suorista lennoista Helsingistä Billundiin 140 euroa lapsi ja 146 euroa aikuinen.

halloween_legoland10
Luurankoja ja kurpisoja löytyi myös Legolandin Sea Lifen akvaarioista.

 

halloween_legoland11

Hotellin portailla kohtasimme lomamme ensimmäiset kurpitsat. Oranssit kurpitsat värittivät muuten harmaata sisäänkäyntiä. Hotellissa ei hiljaisempi vuoden aika näkynyt. Majoittujia oli yllättävän paljon.

halloween_legoland8

Holiday Village oli täynnä halloween-koristeita. Jopa lomakylän katulamput oli peitetty oranssilla harsolla.

halloween_legoland9
Holiday Villagen leikkipaikasta löytyi tällainen maajussi.

Mökkikylässä eli Holiday Villagessa oli sesongin ulkopuolella hiljaista. Näimme vain muutaman perheen meidän lisäksemme. Valittavana on vain majoitukset, joissa on lämmitys esimerkiksi mökeistä edullisimmat eli tynnyrimökit eivät olleet varattavissa enää syyskuun lopussa.

Matkaa suunniteltaessa kannattaa huomioida, että tanskalaisten syysloma saattaa olla samaan aikaan Suomen koulujen lomien kanssa eli silloin saattaa olla ruuhkaisempaa. Tanskalaisten syysloman nimi on efterårsferien, jos haluaa Googlesta tarkastaa paikallisten loma-aikaa.

Osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday -tempaukseen. Lokakuussa aihe oli vapaa, joten valitsin kuviksi Legolandi halloween-koristeet. Löydät nämä kuvat myös tililtäni Instagramista  @jokomennaan

Tämän IGTT-kampanjan järjestää Travellover ja Vagabonda -blogit. Kampanjan tarkoituksena on levittää matkailutietoutta ja matkailun ilosanomaa.

igtt

 

Päivä Kööpenhaminassa

koopenhamina

Kävin Kööpenhaminassa lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Tavoitteenani oli nähdä Pieni merenneito, Tivoli ja uusi siideribaari. Kööpenhamina on ollut jo vuosia kovassa nosteessa ja kuluneella viikolla Lonely Planet listasi Kööpenhaminan ykköseksi vuoden 2019 kaupunkikohteista.

koopenhamina2
I am Queen Mary -patsas paljastettiin 31.3.2018

Aloitimme kaupunkikierroksemme Pienen merenneidon luota. Monet ihmettelevät patsaan pientä kokoa, joten minulle oli jäänyt muistikuva, että patsas on aivan pikkuruinen. Eihan se ihan niin pieni ollut. Suuri oli sen sijaan lyhyen matkan päässä Pienestä merenneidosta sijaitseva seitsemän metrinen  I am Queen Mary. Patsas on neitsyssaarelaisen La Vaughn Belle ja tanskalaisen Jeannette Ehlers teos, joka muistuttaa Tanskan kolonialistisesta ajasta Neitsytsaarilla.

koopenhamina4

Tivoli

Tivoliin emme porttia pidemmälle tällä kertaa päässeet. Sisäänpääsy 16 euroa oli liikaa lyhyestä vierailusta puiston alueella. Olin katsonut hinnan etukäteen, mutta hinta tuli monelle yllätyksenä, koska portilla pyöri paljon turisteja, jotka eivät menneet kuitenkaan sisälle.

koopenhamina5

Päädyimme ihailemaan huvipuistoa ravintolan terassin puolelta, jonne pääsi ilmaiseksi. Puistossa oli paljon väkeä syyskuisena arki-iltana.

koopenhamina10

Pyöräily

Kööpenhaminan päärautatieaseman pyörätelineet tekivät meihin vaikutuksen. Olen lukennut monesta lähteestä, että Kööpenhaminaan on hyvä tutustua pyöräillen. Meno oli pyöräteillä sen verran reipasta, että jäisin helposti muiden yliajamaksi. En uskaltaisi lähteä hektiseen liikenteeseen ilman opasta. Me tutustuimme kaupunkiin kävellen. Siihen kaupunki oli kokonsa puolesta sopivan kokoinen.

koopenhamina9

Holm Cider

Lähellä Päärautatieasemaa osoitteessa Istedgade 44 sijaitsee aitoihin siidereihin keskittynyt Ciderbar Holm.  Hyllystä löytyy perinteisten siiderimaiden Ranskan, Espanjan ja Englannin lisäksi esimerkiksi tanskalaisia, virolaisia ja suomalaisia siidereitä.

Aluksi saimme pienet maistiaiset ranskalaisesta, parista tanskalaisesta ja ruotsalaisesta siidereistä ja kuulimme pienen esittelyn tanskalaisesta siideristä, joka on tuotteena uusi markkinoilla. Tanskassa viljellään vain ruokaomenoita, mikä luo omat haasteensa siiderinvalmistukseen. Kuluttajat ovat tottuneet makeisiin limusiidereihin, joten baarissa vierailijoille kerrotaan aidon siiderin valmistuksesta ja tarjolla olevista tuotteista.

Baarissa oli muutamia pöytiä. Olimme torstai-iltana ainoat istuvat asiakkaat, mutta siiderikaupan puolella kauppa kävi vilkkaampana. Useampi asiakkas osti laatikollisen pulloja, jotka he olivat etukäteen tilanneet.

Baari ja kauppa on auki vain kolmena päivänä viikossa: torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin, joten meillä kävi tuuri, koska olimme kaupungissa vain torstaina.

koopenhamina8

koopenhamina7
Pohjoismaisista siidereistä löytyi yllättäjä: ruotsalainen Brännland cider, jossa maistui vihreän omenan kirpeys. Matkaseuralaiseni otti puolestaan perinteisempää ranskalaista siideriä.

Hotellisuositus

Yövyimme Hotel Ryessä, joka sijaitsee rauhallisella Ryesgade kadulla Østerbrossa. Saavuimme aamulennon uuvuttamina hotelille 9.30. Ajattelimme, että jätämme laukut säilytykseen ja lähdemme etsimään aamupalaa kaupungilta. Kannoimme laukumme kapeaa portaikkoa ylös toiseen kerrokseen. Pienellä hotelilla ei ollut vastaanottotiskiä, joten ihmettelimme hetken pienessä aulassa. Pian omistajapariskunta tuli kättelemään meitä ja he toivottivat meidät tervetulleeksi. Rouva kysyi, että maistuisiko meille kahvi tai aamupala ja toki maistui useamman tunnin matkan jälkeen. Aamiainen oli erinomainen. Noutopöytä ei ollut runsas, mutta syötävää oli tarpeeksi. Aivan kuten olimme hotellin arvosteluista lukeneet. Pian saimme huoneemme ja pääsimme hetkeksi levähtämään huoneeseen ennen kaupungille lähtöä.

koopenhamina3

Omistajat kertoivat meille, että he olivat ostaneet hotellin paria kuukautta aikaisemmin. He olivat pitkään etsineet sopivan kokoista hotellia, missä he voisivat työskennellä yhdessä. Vierailumme aikaan pariskunnan innostus välittyi vieraille ja paikka tuntui meistä kodikkaalta.

Kuulimme, että hotelliin oli tulossa pieni remontti vuoden vaihteen jälkeen. 70-lukuhenkiset kokolattiamatot oli tarkoitus poistaa ja kolmanteen kerrokseen rakennettaisiin lisää kylpyhuoneita.

Huoneemme oli siisti, pieni kahden hengen huone (doubleroom). Kylpyhuone ja wc sijaitsivat käytävällä. Hotelli sijaitsee kahdessa kerroksessa ja talossa ei ole hissiä. Huoneen hintaan kuului kylpytakki ja aamutossut. Me maksoimme huoneestamme 120 euroa yöltä syyskuussa kun varasimme huoneen pari kuukautta etukäteen. Katsoin, että marraskuussa hinnat olisivat alle 100 euroa. Meillä oli hotellia valittaessa kriteerinä, että sijainti on lähellä keskustaa ja huoneen hintaan sisältyy aamupala. Toiveemme täyttyi, sillä saimme bonuksena myös saapumispäivän aamupalan.

koopenhamina6
Björn Borg Rye-hotellin aamiaishuoneen seinällä. Nähtväksi jää, että pysyykö muutamat retroelementit seinällä vielä remontin jälkeen.

 

 

 

Uggleparken – Tukholman paras leikkipuisto?

lekbosken2

Kungsholmenilla sijaitsevassa Kristinebergin linnanpuistosta löytyy todella mielenkiintoinen leikkipuisto Uggleparken , joka tunnetaan myös nimellä Lekboskén. Puistossa mittasuhteet ovat paisuneet ja lapset pääsevät leikkimään esimerkiksi tammenterhojen sisälle ja kiipeämään sienien ja kukkien päälle.

lekbosken6
Svampskogen

Kristinebergin linnanpuistoa uudistettiin muutama vuosi sitten 56 miljooonalla kruunulla ja suurin muutos puistossa oli uudenlainen leikkipuisto, jonka avajaisia vietettiin vuonna 2013. Leikkipuiston on suunitellut tanskalainen design-toimisto Monstrum.

lekbosken7
Svampskogen

Leikkipuiston infotaulussa kerrottiin, että boské on barokkipuutarhoille tyypillinen tapa istuttaa ja leikata puista ja pensaista geometrisä ja suoria.  Istutukset luovat puiston sisälle salaisia pihoja ja kujia, joiden kätköistä löytyy yllätyksiä.  Lekboskén-leikkipuisto on Kristinesbergin puiston sisältä löytyvä yllätys.

lekbosken10
Skalbabaggegömman

lekbosken11

Kristinebergin linnanpuisto on kuuluisa vanhoista tammistaan ja hedelmäpuistaan. Leikkipuisto on saanut inspiraatiota puistossa asuvista ötököistä.

lekbosken9
Blomsterängen

Leikkipuisto jakautuu kolmeen osaan. Ekboet on 0-3-vuotiaille, Blomsterängen kolmevuotiaasta ylöspäin ja Skalbabaggegömman, Svampskogen, Barrtornet ja Ugglehöjden kuusivuotiaista ylöspäin. Suurin osa puistosta on siis suunnattu yli kuusivuotiaille. Toki monia juttuja voi pienemmätkin kokeilla, mutta kiipeilyy tarvitsee pituutta ja liukumäissä saattaa pienempiä pelottaa.

lekbosken5

Tällä kertaa matkassa oli Lyyli  neljä vuotta ja Keisha kahdeksan vuotta. Sopivin ikä puistoon on kuusi vuotta ja pari vuotta vanhemmille. Lekboskénissa ei ole aliarvioitu lapsia vaan päin vastoin. Yli kolmivuotialle tarkoitetussa Blomsterängetissä oli haastetta nelivuotialle ja kuusivuotiaiden puolella nelivuotias joutui luovuttamaan kesken ”radan”.

lekbosken3
Blomsterängen

Lyyli piti kovasti yli kolmivuotiaiden puolella kukista, joiden päällä pystyi kiipeilemään. Keishan suosikki oli “muurahaistrapetsi” ja jättiläisötökät, joissa pystyivät myös pienemmät kiipeilemään.

Me olimme puistossa kesän viimeisinä hellepäivinä. Leikkipuistossa ei ollut varjoisaa paikkaa, missä olisi voinut istuskella. Muutamat isät istuivat pöllöliukumäen ovella. Sateellakaan leikkipuiston puolella ei ole varsinaista sadekatosta. Suurimmasta osasta rakennelmia taitaa kovan sadekuuron sattuessa sataa läpi.

lekbosken8

Pienimmille lapsille tarkoitetut alueet on aidattu ja ne ovat kompaktin kokoiset niin, että lapset näkee joka puolelta aidattua aluetta. Yli kuusivuotiaiden alue sen sijaan on pitkulainen leikkialue, jota ei ole aidattu.

lekbosken4
Ugglehöjden

 

Tukholmasta löytyy useampi kovatasoinen kilpailija Uggleparkenille, joten on vaikea sanoa saako Uggleparken ykkössijan. Oma suosikkini on edelleen Södermalmilla sijaitseva Bryggartäppan, jossa vierailimme vuosi sitten.

Vinkin tästä leikkipuistosta löysin Minkun blogista.

 

 

 

 

 

Yhdeksän kuvaa minusta

insta_t7
Viimeinen ilta Ericeirassa Portugalissa kesäkuussa 2017.

Syyskuun Instagram Travel Thursdayn aiheena on omakuvat. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat ystävieni ottamia ja joukoon on valikoitunut myös Lyylin ottama kuva minusta viime syksyltä.

insta_t2
Ericeirassa matkalla kohti ensimmäistä surffituntia.

Toimin yleensä kameran takana, joten minusta on harvoin kuvia. Instagram-tililläni noin joka 10. ruutu on kuva minusta.

insta_t3
Koiraa ulkoiluttamassa Kemiössä 2017. Tänä vuonna olimme koirahoitajina viikon verran samoissa maisemissa.

Yllättävän monessa kuvassa olen metsässä, vaikka taidamme huomattavasti useammin retkeillä kaupungissa. Mukana on muistot Teijon ja Etelä-Konneveden kansallispuistoista.

insta_t5
Teijon kansallispuistossa toukokuussa.
insta_t9
Etelä-Konneveden kansallispuistossa Kalajan kierroksella 2016. Kiersin tänä kesänä saman kierroksen.

Yritän ainakin kerran kesässä päästä ystäväni luokse Loviisaan. Talon pihalla on uima-allas ja paljon muutakin hauskaa tekemistä Lyylille. Kuva on kesäkuun alusta, jolloin uima-altaan vesi oli vielä kylmää, joten Lyyli pysytteli sylissäni. Perinteisiin kuuluu, että uima-altaalla vieraat kuvauttavat profiilikuvat Facebookiin.

insta_t1
Uima-altaalla Loviisassa.
insta_t8
Poseerasimme vanhan traktorin päällä äitienpäivänä 2017 Kemiössä.
insta_t4
Lyyli kokeili luistelua viime talvena Suomenlinnassa.
insta_t6
Lyylin ottama kuva minusta Stockmannilla vuosi sitten.

Viimeinen kuva sisältää vihjeen tulevasta matkastamme.

Tämän IGTT-kampanjan järjestää Travellover ja Vagabonda -blogit. Kampanjan tarkoituksena on levittää matkailutietoutta ja matkailun ilosanomaa. Meidät löydät Instagramista nimellä @jokomennaan

igtt

Sika säkissä -matka Tukholmaan

tukholma_huhtikuu3

Lähdin viikko sitten valvojaksi lukiolaisristeilylle Tukholmaan. Matka oli minulle täysi mysteeri, koska lukiolaiset olivat tehokkaasti pantaneet kaiken tiedon matkaan liittyen. Päättelin matkan kestosta, että kyseessä ilmeisesti Tukholman risteily. Laivayhtiön selvitin niin, että sain muutama viikko sitten laivan lähtöajan ja aika sopi Silja Serenaden aikatauluun.

Viime syksynä tuttu lukion tokaluokkalainen soitti minulle ja pyysi valvojaksi. Syy oli se, että tuttavani kaverin äiti ei olisi päästänyt tytärtään risteilylle, jos tuttua valvojaa ei olisi matkassa. Silloin ajattelin, että mikäs siinä. Kuulemma nuoriso juokin paljon vähemmän alkoholia kuin silloin ennen.

Vasta viime hetkellä minulle selvisi, että jaan hytin kolmen muun valvojan kanssa. En ole hostellidormien fani, joten ajatus kahdesta peräkkäisestä yöstä täysin vieraiden ihmisten kanssa samassa hytissä tuntui karmivalta.

Ajattelin ostaa itselleni oman hytin, mutta laiva oli täynnä ja olisin joutunut pulittamaan mielestäni ylisuuren hinnan halvimmastakin hyttiluokasta. Se tuntui kohtuuttomalta ”ilmaisesta risteilystä”.

Matkaa edeltävänä iltana tuli ensimmäinen viesti matkanjärjestäjiltä
”Moikka valvoja! Kai muistit, että huomenna on risteilypäivä? Huomenna 15.4. laiva lähtee kohti Tukholmaa ja palaa takaisin tiistaina 17.4. Valvojien pitää olla Olympiaterminaalissa viimesitään klo 15.30. Tapaat silloin meidän järjestäjät, ja annamme silloin lisäohjeita. Muista ottaa mukaan paljon iloista mieltä ja passi!!! Jotta varmasti tiedämme, että olet tulossa, niin vastaisitko ystävällisesti tähän viestiin. Huomiseen! T.risteilyjärjestäjät”

Satamassa oli täysi kaaos. Lopulta sain ryhmäni kasaan ja menimme ohjeiden mukaan ryhmänä laukkujen tarkastukseen. Sitä ennen laivayhtiön edustaja piti meille puhuttelun, jossa haukkui sekä lukiolaiset että valvojat. Puhetyyli oli todella töykeä. Samaa kommentoivat myös muut täysi-ikäiset. Lukiolaiset ilmeisesti ovat tottuneet simputtavaa puhetyyliin, koska heitä maksavina asiakkaina ei tuntunut häiritsevän moinen kyykytys.

Ensimmäinen ilta laivalla kului leppoisasti. Tax freestä myytiin alkoholia vain yli 25-vuotiaille. Tosin lukiolaiset olivat keksineet ostaa kaikille buffet-ruokailun, joten laseissa saattoi olla muutakin kuin virvoitusjuomia.

tukholma_huhtikuu2

Tukholmaan tutustuin hyttikaverini Marjon kanssa. Suuntasimme ensin minua suuresti kiinnostavan Carolina Falkholtin Fuck the World työn luokse, josta olin lukenut Ylen uutisen edellisellä viikolla. Teos oli aiheuttanut sen verran hämmennystä naapurustossa, joten penikselle annettiin vain viikko aikaa ja maalaus peitettiin 19.4. Sinänsä en ihmettele, että teos sai olla niin lyhyen aikaa näkyvillä. Muuten niin harmonisen punaruskeassa ympäristössä sininen penis hyppäsi silmille jo kaukaa.

tukholma_huhtikuu

Fotografiskaan suuntasimme Slussenin kautta. Matkalla kävimme ihailemassa maisemia Gondolenin näköalapaikalta. Harmaana päivänä näkyvyys ei ollut mitä parhain ja Slussenin työmaa tuntui jatkuvat joka suuntaan.

tukholma_huhtikuu6

tukholma_huhtikuu5

Edellisestä vierailustani Fotografiskaan oli jo vierähtänyt kuusi vuotta, joten oli todella mielenkiintoista käydä katsomassa heidän näyttelyitään. Tällä kertaa tarjolla oli muotikuvaa, potretteja ja maisemakuvaa eli vähän jokaiselle jotakin.

tukholma_huhtikuu7

tukholma_huhtikuu8

Päästyämme ulos museosta, oli harmaus vaihtunut auringon paisteeksi. Haaveenani oli ollut päästä kevään ensimmäiselle terassidrinkille, ja sen nautinnon Tukholma tarjosi ennen laivalle paluuta.

Paluumatkalla lukiolaisten juhlat olivat jo vauhdikkaammat, mutta onneksi oma ryhmäni käyttäytyi hyvin ja suurin osa meni tiistaiaamuna suoraan laivalta kouluun. Kyseenalaistaisin kuitenkin väittämän alkoholin käytön vähenemisestä.

Lähtisinkö vielä uudestaan? Ehkä omalla hytillä ja jos kaikki ruokailut olisi maksettu. Tällä kertaa minulla kävi onni hyttiseuran kanssa. Meillä oli oikein mukava päivä Tukholmassa Marjon kanssa. Olipa hauska tapa tavata uusi tuttavuus!

Remonttitarvikkeita Tallinnasta

remonttitarvikkeettallinnasta
Majatohter

Lähdin ystäväni seuraksi ostosmatkalle Tallinnaan. Siellä remonttitarvikkeiden hinnat saattavat olla jopa puolet edullisemmat kuin Suomessa ja puutavarassa on laajempi valikoima. Ystäväni oli käynyt jo kerran aikaisemmin Tallinnassa kaakeliostosmatkalla.

Matkapäivä perjantai 23.2. osoittautui erityisen haastavaksi. Pienemmät kaupat ja varastot sulkivat itsenäisyyspäivän aattona jo hyvissä ajoin kello 14.00 ja laiva oli lastattu täyteen viikonloppureissuun lähteneitä suomalaisia.

remonttitarvikkeettallinnasta2

Sataman lähellä Kalamajan alueella on vanhojen talojen entisöintiin erikoistunut kauppa Majatohter. Myynnissä on maaleja ja työvälineitä perinnerakentamiseen sekä muutamia vanhoja heloja ja salpoja. Täältä mukaamme lähti kolme purkkia lattia petsiä.

remonttitarvikkeettallinnasta6
Puuvarasto jossain Tallinnan laitamilla

Monessa paikassa saimme märkää rättiä päin naamaa ja palvelu oli todella hidasta. Tallinnan keskustan trenditavintoloista on jo vuosia saanut erinomaista palvelua ja monet putiikit satsaavat hyvään asiakaspalveluun. Rakennuspuoli taitaa sitten olla oma maailmansa. Kävimme hakemassa lattialautoja varastolta. Laudat oli etukäteen maksettu. Muutaman lautapaketin saaminen kesti tunnin ja palvelu oli töykeää. Tämän takia meille jäi liian vähän aikaa matkaan toiselle puolelle kaupunkia varastoon, josta olimme hakemassa tammisia työtasoja. Soitimme matkalta, että olemme myöhässä ja tulossa viime hetkellä. Ajoimme vielä vähän harhaan ja etsimme tovin teollisuusalueelta oikeaa rakennusta. Ovella olimme tasan kello 14, mutta ovi ei enää auennut. Työntekijät hyppäsivät autoihinsa ja lähtivät juhlimaan. Ystäväni yritti vielä neuvotella, mutta ei onnistunut siinä. Työtasot jäivät matkasta.

remonttitarvikkeettallinnasta3

Kävimme vielä pyörähtämässä kahdessa rautakaupassa: Espakissa, joka on iso Bauhaussia muistuttava rakentajan tavaratalo ja K-raudassa, joka on ilmeeltään täysin samanlainen kuin suomalainen K-rauta. Hinnat ovat kuitenkin Suomeen verrattuna huokeita muun muassa tapetit ovat noin puolet halvempia. K-raudasta ostimme tapettia, pistorasioita, valokatkasijoita ja puisen kelkan.

remonttitarvikkeettallinnasta5

Kierroksen jälkeen yritimme vielä käydä F-hooneella pikaiselle lounaalla, mutta lounas kutistui teehen ja olueen. Tarjoilija ohjasi meidät pöytään, joka oli varattu ja häipyi paikalta. Sitten toinen tarjoilija ilmoitti, että meidän tulisi siirtyä ja keittiössä olisi jonoa, joten emme ehtisi syömään. Siirryimme kolmanteen pöytään. Ehkä se palvelu ei aina toimi niissä trendiravintoloissakaan.

remonttitarvikkeettallinnasta4

Espak Ei nettikauppaa, josta voisi nähdä tuotteet, joten etukäteen ei voi suunnitella ostoksia. Osoite: Viadukti 42

Ehomer Nettikauppa, josta löytyy kaikenlaista rakennustarviketta.

Majatohter Perinnerakentamisen kauppa. Osoite: Väike-Patarei 5

Mass Puutavarakauppa, jolla on myös suomenkieliset sivut ja puhelimitse saa suomenkielistä palvelua.

K-rauta Hyvä nettikauppa, josta voi etukäteen katsoa hintoja ja valikoimaa. K-rautoja on Tallinnassa kaksi Tamsaare 49 ja Paldiski Maantee 108a

Plaadimaailm Ystäväni löysi täältä upeat värikkäät kaakelit kylpyhuoneeseensa. Vain vironkieliset sivut. Kauppa sijaitsee osoitteessa Peterburi tee 81.

Pari tuntia taaperon kanssa Tallinnassa

paivatallinnassa3

Kannattaako päiväristeily Tallinnaan? Hiihtolomalaisten viihdyttämiseksi Viking XPRS:llä oli tarjolla runsaammin lastenohjelmaa kuin tavallisena risteilylypäivänä. Siksi lähdimme lyhyelle retkelle Tallinnaan.

Menomatkalla söimme brunssibuffetin. Ruoka ei jäänyt mieleen erityisen maukkaana, ja yritin syödä samassa tahdissa taaperon kanssa, jolla oli kiire leikkipaikkaan.

Leikkipaikalla tehtiin lapsille Ville Viking -tatuointeja ja pallomeren pallot lentelivät lasten vauhdikkaissa leikeissä. Leikkipaikka on ahdettu kapealle aluelle ravintolan viereen, mutta se riitti viihdyttämään lauman lapsia.

Viking Linen XPRS:n päiväristeilyllä on Tallinnan kierrokselle aikaa neljä tuntia. Todellinen maissaoloaika lienee kuitenkin vähän yli kolme tuntia. Siinä ajassa ehtii pikaiseen kierrokseen kaupungilla.

paivatallinnassa2

paivatallinnassa

Päätimme tällä kertaa vierailla Millamiian lastenmuseossa Kalamajan alueella. Lähin raitiovaunupysäkki museolle on Baltijaam ja matka kestää raitiovaunulla kolme minuuttia. Juna-aseman viereen on viime vuonna avattu uusi kauppa-alue, joka muistuttaa enää etäisesti toria. Paikalla oli aikaisemmin jo tori, mutta vanhasta on jäljellä vain pari mummoa myymässä hunajaa ja villasukkia. Muuten kaikki on muuttunut. Katoksen alla pienistä mökeistä ihastuimme heti ensimmäiseen vaaleannpunaiseen mökkiin, jossa sijaitsee Vahvlihaldjad -kahvila. Lyyli pohti pitkää, minkä keksin hän haluaa syödä. Minä ja äitini joimme kahvit. Tallinnan hintataso on alkanut lähestymään Helsingin hintoja. Cappuccino maksoi 2,90 ja kauniit käsinkoristellut keksit 2,80 €.

paivatallinnassa5

Lastenmuseon ala kerrassa on vitriineissä leluja ja yläkerrassa on leikkipaikka. Se oli juuri sopiva kolmevuotiaalle, joka rakastaa kotileikkejä. Museon sisäänpääsylippu oli erittäin huokea: kaksi aikuista ja yksi lapsi pääsi sisään neljän euron perhelipulla.

paivatallinnassa6

paivatallinnassa7

Paluumatkalla oli laivalla Ville Vikingin -disco. Se kruunasi pienen Ville-fanin päivän. Lopuksi Ville otti Lyylin kainaloonsa. Päiväristeily oli sopivan pituinen taaperolle. Kotona olimme jo kahdeksan jälkeen.

paivatallinnassa8

Millamiia lastenmuseo (viralliset kotisivut), Kotzebue 16
10411 Tallinna avoinna ke-su 10.30-18

Vahvlihahaldjad Kopli 1, Balti Jaama Turg
11217 Tallinna, avoinna ma-la 9-19 ja su 9-17

 

Brysselin lentokentälle kadonneet rattaat

brysseli

Belgian loman ensimmäinen haaste tuli vastaan, kun menimme noutamaan rattaita matkalaukkuhihnalta Brysselin lentokentällä. Rataspussia ei näkynyt ja huomasin toisenkin lapsiperheen odottavan rattaitaan. Menimme yhdessä selvittämään asiaa Lost luggage –tiskille. Siellä selvisi, että samalla lennolla saapuneelta matkustajalta oli pyörätuoli kateissa. Asiakaspalvelija kertoi, että heillä varma tieto siitä, että pyörätuoli on ollut lennolla, mutta he eivät vain löydä pyörätuolia tai rattaita.

Lähdimme kohti asuntoa ilman rattaita.  Jouduimme ottamaan taksin, koska Lyyli oli nukahtanut odotellessamme, ja lapsen kantaminen bussiin ja metroon kaikkien matkatavaroiden kanssa ei olisi mitenkään onnistunut.

Olimme saapuneet aamulennolla ja alkuperäisenä ajatuksena oli kierrellä kaupunkia heti ensimmäisenä päivänä. Nyt olimme kuitenkin jumissa asunnolla, koska kaupunkikierros kaksivuotiaan kanssa ilman rattaita tuntui liian haastavalta. Kantoreppukin oli jäänyt kotiin Suomeen.

belgia_rattaat
Rattaat ja Lyylin mummo Bruggessa

Kävimme ostoksilla ja syömässä lähiostarilla. Viiden aikoihin lentokentältä soitettiin, että rattaat olivat löytyneet ja ne tuotaisiin kello 19-22 välillä. Rattaat saapuivat yhdeksän jälkeen eli melkein 12 tuntia lennon laskeutumisen jälkeen.  Rattaiden muovinen suojapussi oli täysin riekaleina. Onneksi olin pakannut rattaat myös kankaiseen pussiin.

Olin ehtinyt jo ennen rattaiden löytymistä tehdä varasuunnitelman. Olisin saanut rattaat lainaksi Brysselissä asuvalta tuttavaperheeltä, jos rattaat eivät olisi ehtineet tulla samana päivänä. Meillä oli seuraavalle aamulle varattu matka Bruggeen ja sinne matkaaminen ilman rattaita olisi ollut haastavaa.

Kotona Suomessa tein kadonneista rattaista ilmoituksen vakuutusyhtiölle, koska olimme joutuneet käyttämään taksia. Ilokseni vakuutusyhtiö maksoi koko taksimatkan melkein 50 €.

brysseli2
Pakkaan rattaat ensin kankaiseen pussiin ja päälle laitan muovipussin.

Miten pakata rattaat lennolle

  • Muista laittaa nimi ja yhteystiedot myös rattaisiin. Jos suojapussi katoaa matkan aikana niin samalla katoaa myös matkatavaratarra.
  • Rattaat kannattaa pakata suojapussiin. Se suojaa rattaita naarmuilta, ja sateen sattuessa rattaat eivät kastu. Kolhuilta ja vääntymiseltä pussi ei suojaa.
  • Muutamilta yhtiöiltä saa suojapussin esimerkiksi Finnairilta. Olen säilyttänyt aina pussin tulevia matkoja varten, jos se ei ole mennyt rikki. Parhaimmillaan sama pussi on kestänyt parikin matkaa.
  • Paremman suojan rattaille saa vuokraamalla Airshellsin lentokentältä Airpro Travel Service -tiskiltä.