Päivä Kööpenhaminassa

koopenhamina

Kävin Kööpenhaminassa lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Tavoitteenani oli nähdä Pieni merenneito, Tivoli ja uusi siideribaari. Kööpenhamina on ollut jo vuosia kovassa nosteessa ja kuluneella viikolla Lonely Planet listasi Kööpenhaminan ykköseksi vuoden 2019 kaupunkikohteista.

koopenhamina2
I am Queen Mary -patsas paljastettiin 31.3.2018

Aloitimme kaupunkikierroksemme Pienen merenneidon luota. Monet ihmettelevät patsaan pientä kokoa, joten minulle oli jäänyt muistikuva, että patsas on aivan pikkuruinen. Eihan se ihan niin pieni ollut. Suuri oli sen sijaan lyhyen matkan päässä Pienestä merenneidosta sijaitseva seitsemän metrinen  I am Queen Mary. Patsas on neitsyssaarelaisen La Vaughn Belle ja tanskalaisen Jeannette Ehlers teos, joka muistuttaa Tanskan kolonialistisesta ajasta Neitsytsaarilla.

koopenhamina4

Tivoli

Tivoliin emme porttia pidemmälle tällä kertaa päässeet. Sisäänpääsy 16 euroa oli liikaa lyhyestä vierailusta puiston alueella. Olin katsonut hinnan etukäteen, mutta hinta tuli monelle yllätyksenä, koska portilla pyöri paljon turisteja, jotka eivät menneet kuitenkaan sisälle.

koopenhamina5

Päädyimme ihailemaan huvipuistoa ravintolan terassin puolelta, jonne pääsi ilmaiseksi. Puistossa oli paljon väkeä syyskuisena arki-iltana.

koopenhamina10

Pyöräily

Kööpenhaminan päärautatieaseman pyörätelineet tekivät meihin vaikutuksen. Olen lukennut monesta lähteestä, että Kööpenhaminaan on hyvä tutustua pyöräillen. Meno oli pyöräteillä sen verran reipasta, että jäisin helposti muiden yliajamaksi. En uskaltaisi lähteä hektiseen liikenteeseen ilman opasta. Me tutustuimme kaupunkiin kävellen. Siihen kaupunki oli kokonsa puolesta sopivan kokoinen.

koopenhamina9

Holm Cider

Lähellä Päärautatieasemaa osoitteessa Istedgade 44 sijaitsee aitoihin siidereihin keskittynyt Ciderbar Holm.  Hyllystä löytyy perinteisten siiderimaiden Ranskan, Espanjan ja Englannin lisäksi esimerkiksi tanskalaisia, virolaisia ja suomalaisia siidereitä.

Aluksi saimme pienet maistiaiset ranskalaisesta, parista tanskalaisesta ja ruotsalaisesta siidereistä ja kuulimme pienen esittelyn tanskalaisesta siideristä, joka on tuotteena uusi markkinoilla. Tanskassa viljellään vain ruokaomenoita, mikä luo omat haasteensa siiderinvalmistukseen. Kuluttajat ovat tottuneet makeisiin limusiidereihin, joten baarissa vierailijoille kerrotaan aidon siiderin valmistuksesta ja tarjolla olevista tuotteista.

Baarissa oli muutamia pöytiä. Olimme torstai-iltana ainoat istuvat asiakkaat, mutta siiderikaupan puolella kauppa kävi vilkkaampana. Useampi asiakkas osti laatikollisen pulloja, jotka he olivat etukäteen tilanneet.

Baari ja kauppa on auki vain kolmena päivänä viikossa: torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin, joten meillä kävi tuuri, koska olimme kaupungissa vain torstaina.

koopenhamina8

koopenhamina7
Pohjoismaisista siidereistä löytyi yllättäjä: ruotsalainen Brännland cider, jossa maistui vihreän omenan kirpeys. Matkaseuralaiseni otti puolestaan perinteisempää ranskalaista siideriä.

Hotellisuositus

Yövyimme Hotel Ryessä, joka sijaitsee rauhallisella Ryesgade kadulla Østerbrossa. Saavuimme aamulennon uuvuttamina hotelille 9.30. Ajattelimme, että jätämme laukut säilytykseen ja lähdemme etsimään aamupalaa kaupungilta. Kannoimme laukumme kapeaa portaikkoa ylös toiseen kerrokseen. Pienellä hotelilla ei ollut vastaanottotiskiä, joten ihmettelimme hetken pienessä aulassa. Pian omistajapariskunta tuli kättelemään meitä ja he toivottivat meidät tervetulleeksi. Rouva kysyi, että maistuisiko meille kahvi tai aamupala ja toki maistui useamman tunnin matkan jälkeen. Aamiainen oli erinomainen. Noutopöytä ei ollut runsas, mutta syötävää oli tarpeeksi. Aivan kuten olimme hotellin arvosteluista lukeneet. Pian saimme huoneemme ja pääsimme hetkeksi levähtämään huoneeseen ennen kaupungille lähtöä.

koopenhamina3

Omistajat kertoivat meille, että he olivat ostaneet hotellin paria kuukautta aikaisemmin. He olivat pitkään etsineet sopivan kokoista hotellia, missä he voisivat työskennellä yhdessä. Vierailumme aikaan pariskunnan innostus välittyi vieraille ja paikka tuntui meistä kodikkaalta.

Kuulimme, että hotelliin oli tulossa pieni remontti vuoden vaihteen jälkeen. 70-lukuhenkiset kokolattiamatot oli tarkoitus poistaa ja kolmanteen kerrokseen rakennettaisiin lisää kylpyhuoneita.

Huoneemme oli siisti, pieni kahden hengen huone (doubleroom). Kylpyhuone ja wc sijaitsivat käytävällä. Hotelli sijaitsee kahdessa kerroksessa ja talossa ei ole hissiä. Huoneen hintaan kuului kylpytakki ja aamutossut. Me maksoimme huoneestamme 120 euroa yöltä syyskuussa kun varasimme huoneen pari kuukautta etukäteen. Katsoin, että marraskuussa hinnat olisivat alle 100 euroa. Meillä oli hotellia valittaessa kriteerinä, että sijainti on lähellä keskustaa ja huoneen hintaan sisältyy aamupala. Toiveemme täyttyi, sillä saimme bonuksena myös saapumispäivän aamupalan.

koopenhamina6
Björn Borg Rye-hotellin aamiaishuoneen seinällä. Nähtväksi jää, että pysyykö muutamat retroelementit seinällä vielä remontin jälkeen.