Matkamessut 2019

matkamessut2019_2
kuva: Aron Ja sitten matkaan -blogi

Messukeskuksen juhlavuoden kunniaksi Matkamessuille voi laskea liukumäkeä pitkin. Liukumäen yläpäässä on pieniä mattoja, joiden päällä lasketaan. Liukumäki on jaettu kahteen osaan, koska muuten vauhdit olisivat olleet liian kovat. Suomen ensimmäisillä messuilla 1919 oli puinen liukumäki. Tuolloin messut pidettiin Johanneksen kentällä.

matkamessut2019_7
kuva: Rami / Kohteena maailma -blogi

Etukäteen olin pannut merkille, että Eckerö Linen osastolla on tavattavissa Merenneito Riia. Hän on ammatimerennneito Itä-Suomesta, mutta jutellessani hänen kanssaan kuulin uutisia, että hän olisi tulossa lähiaikoina pääkaupunkiseudulle. Lyylin tämän hetken toiveammatti on merenneito ja olen sen takia etsinyt tietoa merenneidoista ja heidän varusteistaan. Kysyin Merenneito Riian mielipidettä Amazonista Lyylille tilaamalleni merenneidonpyrstölle ja ilokseni hän kertoin sen olevan erittäin laadukas ja kestävä. Onneksi tältäkin alalta löytyy ammattilaisia, joiden puoleen voi kääntyä.

matkamessut2019_8

Olin miettinyt, että esiintyykö Merenneito Riia messuilla uima-altaassa, mutta kuivalla maalla hän oli tällä kertaa. Merenneito Riia on tavattavissa Eckerön Linen osastolla koko messujen ajan.

matkamessut2019_4

Pehmiksen ystäville on messuilla yllätys. Finnlinesin osastolla on tarjolla ilmaista pehmistä. Osaston tunnistaa tuosta konttirakennelmasta ja eiköhän tänne kerry jonoa päivän aikana.

Vastapäätä Finnlinesia on Turun osasto, jossa voi kokeilla kiipeilyä Flow Parkin pisteellä. En ole koskaan ollut erityisen innostunut kiipeilemään, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Sen verran sain makua tästä hommasta, että enpä taida haastavimpiin kiipeilyratoihin lähteä.

matkamessut2019
kuva: Aron Ja sitten matkaan -blogi

Kiipeilyn takaa löytyi ihan pienille lapsille hiekkalaatikko. Harvoin pääsee Suomessa hiekkalaatikkoleikkeihin keskellä talvea. Tämä olisi ainakin aikaisempina vuosina ollut meidän perheen hitti. Yyterin osaston lähettyvillä sijaitsee myös Muumitalo Naantalin osastolla.

matkamessut2019_5

Tänä vuonna erityisen monella osastolla oli kuvaseinä, jolla voi ottaa tulevan vuoden lomakuvat jo etukäteen. Finnairin osastolla kuvan voi ottaa omalla kännykällä tai messuosaston työntekijät ottavat kuvan polaroid-kameralla ja kuvan saa mukaansa. Aurinkomatkojen osastolla vaihtoehtoina oli joko joogamatka tai ranskalainen leipomo. Eurajoen osastolla pääsi merimaisemiin ja kuvaan sai valita teemaan sopivaa rekvisiittaa.

matkamessut2019_9
Aurinkomatkojen osasto

 

matkamessut2019_10
Joogamatkaajan maisema
matkamessut2019_6
Merikapteeni Eurajoen osastolla kuva: Outi / Maa quzuu -blogi

Matkamessut 2019 Helsingin messukeskus Joko mennään

 

5 vastausta artikkeliin “Matkamessut 2019”

  1. Hah hah, hauska tuo liukumäki, vanhakin nuortuu 🙂 Enkä tarkoita sinua!
    Kuvauspaikat ovat kiva juttu! Tuo Aurinkomatkojen pieni Pariisi-tausta olisi mieleeni. Messut taitavat jäädä minulta nyt käymättä.

    Tykkää

    1. Kiitos kun kävit kommentoimassa Helen. Liukumäki oli kiva väripilkku ja onhan se mahtavaa aina välillä laskea liukumäkeä. Taisin siinä ainakin hetkeksi nuortua.

      Tykkää

    1. Hei Satu, Joko mennään arpoi kaksi messulippua jo viime viikolla ja luulempa, että arvontoja ei enää ole kun messut on jo käynnissä, mutta jos lipuista kuulen niin pidän sinut mielessä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: