Muumimaailman syksy

muumimaailman_syksy11

Taikuri ja kadonnut kuningasrubiini on Naantalin Muumimaailman tämän syksyn uutuus tapahtuma. Ensimmäistä kertaa Muumimaailma on avoinna myös syyslomalla. Päätimme turkulaisten ystäviemme kanssa viettää syyspäivän Muumimaailmassa.

muumimaailman_syksy4

Kassalla jokainen lapsi sai valomiekan, joka sisälsi myös sirun. Tähän siruun kävimme  aktivoimassa lapsen nimen ja sen jälkeen miekalla pystyi tekemään taikoja Muumitalossa, jonne menimme ensimmäiseksi. Muumitalon edustalla meitä oli vastassa Nipsu ja Muumipappa. Lapset riensivät halaamaan hahmot ja siirryimme sisälle.

Syksyn ohjelmanumerot oli kiedottu selkeäämin yhteen kuin aikaisemmin Taikatalvessa tai kesäohjelmassa. Tarina oli tällä kertaa kronologinen ja näytelmät piennellä estradilla ja teatteri Emmassa, nivoutuivat yhdeksi näytelmäksi, joka huipentui siihen, että Taikuri sai rubiininsa ja Hemulin järjesti ilotulituksen.

muumimaailman_syksy8
Tällä kertaa Tiuhti ja Viuhti olivat erityisen paljon esillä ja Nuuskamuikkusen johdolla saimme opetella Tiuhtin ja Viuhtin murretta.

Muumitaloon oli piilotettu simpukoita, joita miekalla koskettamalla sai tapahtumaan kummia, esimerkiksi Muumimamman keittiössä alkoi kattilassa kiehumaan. Papan huoneessa vanha musta lankapuhelin alkoi soimaan, kun puhelimeen vastasi niin kuuli “Pikku Myy täällä, hei Lyyli”

muumimaailman_syksy9

muumimaailman_syksy10

Uusi interaktiivinen osuus oli mukava lasten mielestä ja oli aikuisenakin kiva huomata, miten paljon uuteen tapahtumaan oli panostettu. Tämä oli meidän kolmas vierailu Muumimaailmaan tänä vuonna, joten odotimmekin jotain uutta käynniltämme.

muumimaailman_syksy5

Tällä vierailulla Lyylin suosikki oli noita. Kävimme hänen luonaan kaksi kertaa. Ilmeisesti Noidan hahmon ristiriitaisuus kiinnostaa Lyyliä. Noita jaksaa kinata kaikesta ja kääntää muumiperheen positiivisuuden aina kielteiseksi asiaksi esimerkiksi Lyyli sanoi Noidalle, että Muumimamma on kiltti ja Noita vastasi, että hänessä se onkin erityisen ärsyttävää.

Muumimaailman vahvuus on hahmoissa, jotka osaavat roolinsa upeasti. Neljävuotiaalla riittää kysymyksiä laidasta laitaan ja hahmot pysyvät hienosti rooleissaan ja jaksavat vastata pienelle kyselijälle. Muumit eivät puhu, mutta kaikki muut hahmot keskustelevat lasten kanssa mielellään.

muumimaailman_syksy7

Emme olleet uskoneet, että ilotulitus on ihan oikea ilotulitus ja epäilin myös, että miten se näkyy keskellä päivää. Huoli oli turha. Ilotulitus oli näyttävä huipennus vierailullemme Muumimaailmassa.

Muumimaailma ei ole mielestäni varsinaisesti huvipuisto vaan enemmänkin näytelmä, johon vierailija saa osallistua. Sadun mukaan saa heittäytyä sen verran kuin haluaa. Päivän pääteeksi Taikuri esitteli kuningasrubiinia. Tapahtuman alussa lapset saivat henkilökohtaista opetusta taikatemppuihin. Ystäväperheemme kolmevuotias tytär opetteli korttitempun, joka oli silmänkääntötemppu.

muumimaailman_syksy2

Syystapahtumassa alue oli hiukan pienempi kuin kesällä ja aukioloaika oli vain viisi tuntia. Tämä oli huomioitu myös hinnassa. Portilta liput syystapahtumaan maksoivat 21 euroa. Tällä kertaa auton sai parkkiin helposti ja parkki oli ilmainen.

Taikuri ja kadonnut Kuningasrubiini -tapahtuma on auki vielä 27.-28.10 kello 11-16

Muumimaailma

 

3 thoughts on “Muumimaailman syksy”

  1. Juuri eilen juteltiin lasten kanssa, että meillä jäi tänä kesänä käymättä Muumimaailmassa. Mä olen aina ajatellut, että se on vain kesäisin auki mutta lapset olivat jostain kuulleet, että se on avoinna myös talvella. Kuulostaa siltä, että siellä on ihan hyvän kuuloista aktiviteettiä myös kesäajan ulkopuolella.

    Like

  2. Muumimaailma saattaisi olla jo ajankohtainen ensi kesänä tai viimeistään syksynä, joten oli kiva lukea juttu sieltä. Kuulostaa kyllä tosi kivalta ja sellaiseltakin, missä ehkä aikuinenkin pystyy helposti heittäytymään Muumimaan tunnelmaan 🙂

    Like

  3. Aika useana vuonna olen kanssa Muumimaailmassa käynyt, mutta vain kesäisin. Aurinkoisena syyspäivänä olisi varmasti visuaalisesti vielä vanhempien kannalta kauniimpi alue ja Muumipapan myrskyisät reissut olisi helpompi kuvitella. Väkeäkin olisi todennäköisesti vähemmän muumeja halaillessa.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s