Kungsholmenilla sijaitsevassa Kristinebergin linnanpuistosta löytyy todella mielenkiintoinen leikkipuisto Uggleparken , joka tunnetaan myös nimellä Lekboskén. Puistossa mittasuhteet ovat paisuneet ja lapset pääsevät leikkimään esimerkiksi tammenterhojen sisälle ja kiipeämään sienien ja kukkien päälle.

Kristinebergin linnanpuistoa uudistettiin muutama vuosi sitten 56 miljooonalla kruunulla ja suurin muutos puistossa oli uudenlainen leikkipuisto, jonka avajaisia vietettiin vuonna 2013. Leikkipuiston on suunitellut tanskalainen design-toimisto Monstrum.

Leikkipuiston infotaulussa kerrottiin, että boské on barokkipuutarhoille tyypillinen tapa istuttaa ja leikata puista ja pensaista geometrisä ja suoria. Istutukset luovat puiston sisälle salaisia pihoja ja kujia, joiden kätköistä löytyy yllätyksiä. Lekboskén-leikkipuisto on Kristinesbergin puiston sisältä löytyvä yllätys.

Kristinebergin linnanpuisto on kuuluisa vanhoista tammistaan ja hedelmäpuistaan. Leikkipuisto on saanut inspiraatiota puistossa asuvista ötököistä.

Leikkipuisto jakautuu kolmeen osaan. Ekboet on 0-3-vuotiaille, Blomsterängen kolmevuotiaasta ylöspäin ja Skalbabaggegömman, Svampskogen, Barrtornet ja Ugglehöjden kuusivuotiaista ylöspäin. Suurin osa puistosta on siis suunnattu yli kuusivuotiaille. Toki monia juttuja voi pienemmätkin kokeilla, mutta kiipeilyy tarvitsee pituutta ja liukumäissä saattaa pienempiä pelottaa.
Tällä kertaa matkassa oli Lyyli neljä vuotta ja Keisha kahdeksan vuotta. Sopivin ikä puistoon on kuusi vuotta ja pari vuotta vanhemmille. Lekboskénissa ei ole aliarvioitu lapsia vaan päin vastoin. Yli kolmivuotialle tarkoitetussa Blomsterängetissä oli haastetta nelivuotialle ja kuusivuotiaiden puolella nelivuotias joutui luovuttamaan kesken ”radan”.

Lyyli piti kovasti yli kolmivuotiaiden puolella kukista, joiden päällä pystyi kiipeilemään. Keishan suosikki oli “muurahaistrapetsi” ja jättiläisötökät, joissa pystyivät myös pienemmät kiipeilemään.
Me olimme puistossa kesän viimeisinä hellepäivinä. Leikkipuistossa ei ollut varjoisaa paikkaa, missä olisi voinut istuskella. Muutamat isät istuivat pöllöliukumäen ovella. Sateellakaan leikkipuiston puolella ei ole varsinaista sadekatosta. Suurimmasta osasta rakennelmia taitaa kovan sadekuuron sattuessa sataa läpi.
Pienimmille lapsille tarkoitetut alueet on aidattu ja ne ovat kompaktin kokoiset niin, että lapset näkee joka puolelta aidattua aluetta. Yli kuusivuotiaiden alue sen sijaan on pitkulainen leikkialue, jota ei ole aidattu.

Tukholmasta löytyy useampi kovatasoinen kilpailija Uggleparkenille, joten on vaikea sanoa saako Uggleparken ykkössijan. Oma suosikkini on edelleen Södermalmilla sijaitseva Bryggartäppan, jossa vierailimme vuosi sitten.
- Leikkipuisto on helposti saavutettavissa metrolla. Kristinebergin metroasemalta on vain muutama satametriä leikkipuistoon. Metroasemalla on kioski ja aseman vieressä pieni kauppa. Viking Linen termnaalilta puistoon matkustaa noin 40 minuuttia. Slussenilta metrot 18/19 menevät suoraan Kristinebergin asemalle. Silja Linelta matka kestää noin 50 minuuttia. Metroa pitää vaihtaa T-centraalissa.
- Lekbósken löytyy muun muassa Business Insiderin listalta Maailman 19 cooleinta huippuarkkitehtien suunnitelemaa leikkipuistoa.
- Kristinebergs slottspark / Lekboskén Nordenflychtsvägen
Vinkin tästä leikkipuistosta löysin Minkun blogista.
Onpas hauskannäköinen paikka! Käydään usein Tukholmassa ja olen asunutkin siellä (joskin kauan ennen lasta), mutta tästä paikasta en ollut vielä kuullutkaan. Sopii meille lapsen kanssa reissaaville:)
TykkääTykkää
Kiitos Eve kun kävit kommentoimassa. Monet Tukholman teemaleikkipuistoista on rakennettu alle 10-vuotta sitten ja ehkä leikkipuistoja alkaa katsella tarkemmin kun on jo omia lapsia.
TykkääTykkää
Tästä tulee ihan Liisa Ihmemaassa mieleen. 🙂
Täytyy laittaa vinkki korvan taakse, jos vaikka lasten kanssa tuonne eksyttäisiin. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Sisko kommentistasi. Tämä todellakin on sellainen Liisa Ihmemaassa -satumaa, jossa mittasuhteet on laitettu uusiksi.
TykkääTykkää
Kuvien perusteella paikasta tulevat mieleen Berliinin leikkipuistot, jotka myös hyvällä tavalla eroavat näistä meille tutuista leikkipaikoista. Minä olen hämmentävän vähän tutustunut Tukholman leikkipuistoihin – lähinnä Humlegårdiin – minkä vuoksi niitä täytyisi tutkia enemmänkin. Olen taas vain jotenkin täysin kyllästynyt laivalla olemiseen, mikä kuitenkin on se kätevin tapa matkustaa Tukholmaan. Ehkä sitten taas, kun jaksan seuraavan kerran risteillä Tukholmaan, käymme myös näissä parhaissa leikkipuistoissa.
TykkääTykkää
Kiitos Katja. Me ei Berliinin matkalla päästy kokeilemaan puistoja, koska oli marraskuu ja Lyyli oli silloin vielä niin pieni. Onneksi Berliiniin on helppo palata.
Ymmärrän laivaväsymyksen. Minulla on vielä menossa laivamatkustuksen suhteen renesassikausi ja jaksan innostua laivoista kun pienelle siellä on juuri sopivasti ohjelmaa.
TykkääTykkää