Juhannuksen seitsemän kukkaa

 

suopursu
Suopursu

Keräsin tänä vuonna juhannuskimppuni ennen juhannusta Etelä-Konneveden kansallispuistosta valokuvaamalla seitsemän kukkaa Kalajan kierroksella. Kansanperinteen mukaan laittamalla seitsemän kukkaa tyynyn alle, näkee juhannusyönä unta tulevasta sulhosta. Laitan sitten Iphoneni tyynyni alle ja toivon taian toimivan myös näin.

Minulle tärkein kuvaamistani kasveista on suopursu. Mummoni keräsi suopursuja vaatekaappiin ja muistan tuoksun lapsuudestani.

leinikki
Leinikki

Leinikkikasveihin kuuluu 300 kasvia ja kaikissa leinikeissä on tuoreina myrkyllisiä yhdisteitä. Kaunis kukka myrkystä huolimatta.

metsatahti
Metsätähti

Ystäväni Heidi ehdotti minulle metsätähden kuvaamista. En olisi huomannut pientä matalaa kukkaa, jos hän ei olisi minulle kukasta vinkannut.

 

puolukka
Puolukka

Puolukka kukki kesäkuun alkupuolella. Kävin lapsena keräämässä marjoja mummon ja vaarin kanssa. Puolukka on myös kasvi, josta minulle tulee aina mieleen mummoni. Hän rakasti puolukoita. Mummo kertoi usein tarinaa lapsuudestaan, jolloin hänellä oli ollut hyvin korkea kuume keskellä talvea. Sukulainen oli mennyt kaivamaan lumen alta puolukoita ja mummo uskoi parantuneensa niiden voimalla.

puna_ailakki
Puna-ailakki

Puna-ailakki oli minulle tuntematon kukka. Kirkuvan magenta kukka erottui kukkakuvieni joukosta.

metsakurjenpolvi
Metsäkurjenpolvi

Minulla oli kuvia kahden eri sävyisistä metsäkurjenpolvista, mutta valitsin kimppuuni tämän hailakamma liilan, lähes pinkin.

tupasvilla
Tupasvilla

Tupasvillaa oli paljon nähtävillä Rautalammin reissulla. Taisin kastella kenkäni kun kuvailin näitä valkoisia tupsuja.

Suurin osa kukista löytyi matkalla parkkipaikalta Vuori-Kalajan kotalaavulla. Tupasvillan ja suopursun kuvasin, kun kiersimme lampea.

Tämän IGTT-kampanjan järjestää Travellover ja Vagabonda -blogit. Kampanjan tarkoituksena on levittää matkailutietoutta ja matkailun ilosanomaa. Meidät löydät Instagramista nimellä @jokomennaan

 

5 vastausta artikkeliin “Juhannuksen seitsemän kukkaa”

  1. Kauniita kuvia! Muistan pitäneeni lapsena suopursun tuoksusta. Nyt en enää edes muista, että miltä se tuoksuu, sillä en ole haistanut sitä vuosikausiin. En edes muistanut koko kasvin olemassa oloa! Näin sitä ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen alkaa näköjään Suomesta ja lapsuudesta tutut asiat unohtua… 😦

    Tykkää

  2. Hienosti olit saanut kukat vangittua kameraan. Yritin itse kuvata metsätähteä, tuota kaunista korutonta kukkaa. Mutta en onnistunut vangitsemaan sitä. Kärsivällisyys ei riittänyt kameroiden säätöihin. Tämmösen kukkajutun voisi itsekin tehdä omista lempikukista!

    Tykkää

  3. Suopursu! Olen unohtanut koko suopursun vaikka se kuului tietenkin myös omaan lapsuuteeni. Myös metsätähti oli meidän lapsien keskuudessa tuttu, sekä erityisen arvostettu kukkanen. Tupasvillasta tulee mieleen vanha työpaikkani, jossa yhden neuvotteluhuoneen nimi oli tupasvilla. 🙂

    Olipas hauska idea kuvata kukat. No, näitkö unta? 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: