Perjantaina kiersin messualueen ensin yksin ja sen jälkeen Lyylin kanssa. Aikaisemmista vuosista olen oppinut, että parhaiten tilaa lasten peuhupaikoissa on perjantaina kahden viimeisen tunnin ajan. Muuten perjantai poikkeaa monista muista messuista. Yleensä arkipäivisin on aamupäivästä väljää, mutta Lapsimessuilla perjantaiaamuna on jo vilkasta, kun vaunukansa saapuu ostoksille.
Matkailu puolelta messuilla on hyvin edustettuna kotimaan retkikohteita, kuten Särkänniemi, Tykkimäki, Muumimaailma ja Puuhamaa. Laivayhtiöistä Silja Line oli heti sisääntulon luona ja heidän pisteellään osallistuimme onnenpyörän pyöritykseen. Päävoittona oli alennuskuponki risteilylle eli ei maksa vaivaa, jos jono on pitkä.
Kotimaiset vaatemerkit ovat messujen vetonaula, mutta tänä vuonna en ostanut yhtään vaatetta. Vaatealue on iso ja messut ovat ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään näin monen suomalaisen vaatevalmistajan vaatteet yhdellä kertaa. Harmikseni Lyyli on niin päättäväinen omasta tyylistään, että en voi ostaa hänelle mitään vaatteita. Viime vuonna ostin Lyylille Gugguun frillamekon, jonka jouduin vaihtamaan heti seuraavana päivänä, koska Lyyli ilmoitti, ettei pidä mekosta. Parempi siis olla ostamatta ja antaa Lyylin valita omat vaatteensa. Lyylillä on prinsessatyyli ja suomalaiset vaatemerkit ovat siihen makuun liian yksinkertaisia. Messupäivänä Lyyli oli pukeutunut ranskalaisen Billieblushin mekkoon.
Lyyli kävi messuilla kokeilemassa Hop Lopin osastolla isoa liukumäkeä, Jovin osastolla viihdyimme pitkään muovailuvahan ja kivien maalauksen parissa. Jovin osastolta ostimme myös kotiin viemiseksi muovailuvahaa. Jam kids muskarin osastolla kokeilimme soittimia parin kappaleen verran ja pisimmän ajan vietimme viime vuoden tapaan Pajulahden urheiluopiston peuhapaikassa.
Bredenin osastolla oli hauska Instagram-haaste, jos kuvaat itsesi tai lapsesi heidän pipo päässä niin saat pipon itsellesi. Breden on virolainen lastenvaatemerkki. Heidän vaatteensa suunnitellaan ja ommellaan Virossa. Bredenillä on puuvillavaatteiden lisäksi mallistossa myös merinovillaisia bodyja ja haalareita.
Lopuksi ostimme vielä kotiinviemiseksi kiiltosilmä Ryhmä Haun Rollen. Osasto on virolainen, joten jos luottokortissasi on maarajoituksia niin kortti ei kelpaa. Näin kävi meille yhden kortin kanssa.
Kolmevuotiaan kanssa kannattaa messuilla suunnata Hop Lopin, Super Parkin ja Pajulahden urheiluopiston osasastoille. Hop Lopin vieressä on myös maksullinen pieni huvipuisto alue. Lyylin mielestä kivoja olivat myös onnenpyörät, joita löytyi Särkänniemimen, Silja Linen ja Myllärin osastoilta.