Seurasaaren pääsiäiskokot

Pääsiäinen Seurasaaressa, Seurasaaren pääsiäiskokko

Sankka savu tuli meitä vastaan, kun kävelimme kohti Seurasaaren pääsiäistapahtumaa lankalauantaina. Ihmismassan keskellä näimme kaksi kokkoa, joista ensin sytytetty pieni narrikokko savutti paksua savua.

Pääsiäinen Seurasaaressa, Seurasaaren pääsiäiskokko

Mikki rätisi, kun tapahtuman kuuluttaja kertoi ohjelmasta. Seuraavana olisi vuorossa musiikkiesitys. Pieni tyttö lauloi Lensi maahan enkelin. Sama tyttö oli kuulemma esittänyt lauluja myös viime vuoden juhlassa. Lapsille oli suositeltu pukukoodiksi trulli-asustetta. Lyylin huivi oli solmittu leuanalta solmuun ja kukkamekko heilahteli takin alta.

Pääsiäinen Seurasaaressa, Seurasaaren pääsiäiskokko

Lankalauantaina suuntasimme Seurasaareen katsomaan pääsiäiskokkoja. Tämä pohjanmaalainen perinne on minulle vieras, koska olen kotoisin Uudeltamaalta. Kokoilla on karkotettu noidat ja pahat henget. Savulla uskottiin olevan puhdistava vaikutus.

Pääsiäinen Seurasaaressa, Seurasaaren pääsiäiskokko

Seurasaareen saapuminen oli haasteellista. Tapahtuman ohjeissa oli pyydetty, että paikalle saavuttaisiin julkisilla kulkuvälineillä, mikä käytännössä tarkoittaa bussia 24. Odotimme bussia Töölössä ja kolme täyttä bussia ajoi ohitsemme eikä ottanut yhtään matkustajaa kyytiin. Kolmannen bussin jälkeen päädyimme tilaamaan taksin. Ilmeisesti hyvä sää oli saanut väkeä runsaasti liikkeelle.

Pääsiäinen Seurasaaressa, Seurasaaren pääsiäiskokko

Takaisin Töölöön menimme jäätä pitkin. Aurinko paistoi ja jäällä oli paljon kävelijöitä. Se oli vuoden upein kävelyretki. En olisi uskonut, että jää kantaa enää tähän aikaan vuodesta.

10 vastausta artikkeliin “Seurasaaren pääsiäiskokot”

    1. Kiitos Jenni kommentistasi. Tämä Seurasaaren pääsiäiskokko on siitä mukava traditio, että Helsingin keskustan tuntumassa voi kokea kuvitteellisen matkan Pohjanmaalle. Hyvällä ilmalla Seurasaari näyttää parhaat puolensa 🙂

      Liked by 1 henkilö

  1. Täällä Pohjanmaalla ikäni asuneena pääsiäiskokot ovat hyvinkin tuttu juttu! Lähestulkoon joka kylällä on oma kokkonsa ja lisäksi monilla on vielä perheen kesken kokko jos on mahdollisuus sellainen mailleen sytyttää. Onhan niissä oma tunnelmansa, kylä haisee savulta pari päivää pääsiäisen jälkeenkin vielä. 😀

    Tykkää

    1. Kiitos Virpi kommentistasi. Voin uskoa, että savu tuntuu ja näkyy koko kylässä siellä Pohjanmaalla, kun Seurasaaressa kahdesta kokosta tuli niin paljon savua.

      Tykkää

  2. No eipä nähty kokon luona! Tosi kiva idea tuo Seurasaaren tapahtuma, mutta petyin hieman sen toteutukseen.. Paljon oli todella porukkaa paikalla ja onneksi en tiennyt että sinne kehotettiin tulla julkisilla, olisi ollut haasteellista kuten myös parkkipaikan löytyminen. Lähtiessä katselin sitä mielettömän pitkää jono bussipysäkillä!
    Kirjoitin aiheesta myös maaliskuun postauksessa….

    https://martanmatkassa.blogspot.com/2018/04/tapahtui-maaliskuussa.html

    Tykkää

    1. Kiitos Martta kommentistasi. Kävin lukemassa juttusi ja samanlaiset ajatukset minullakin. Emme edes yrittäneet osallistua lastenohjelmaan, koska meille oli epäselvää, että mitä ohjelmaa oli tarjolla ja milloin. Parkkiongelma on jokaisessa Seurasaaren tapahtumassa, koska siellä ei ole parkkipaikkaa ja sille asialle tuskin voi mitään tehdä. Sen sijaan busseja olisi pitänyt olla paljon enemmän.

      Tykkää

    1. Kiitos Janika. Suomi-matkailu tuntuu olevan nousussa ja blogini luetuimpia juttuja ovat olleet postaukset paikoista, jotka ovat helposti saavutettavissa Helsingistä.

      Tykkää

  3. Pohjanmaalla polteltiin pääsiäiskokkoja 80-luvulla siellä päin asuessa ja onneksi ilmiö on levinnyt myös muualle Suomeen. Tänä keväänä kun ajelimme Satakunnassa, myös siellä polteltiin kokkoja, tosin kovin montaa katsojaa en niitä katsomassa nähnyt…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: