Kotoamme Töölöstä pääsee bussilla Vermon raviradalle yhdellä vaihdolla reilussa puolessa tunnissa. Siitä huolimatta en ollut koskaan käynyt Vermossa.
Lähdimme Vermoon katsomaan meille ennestään tuttua hevosen Muiston Prinssiä, joka on kymmenvuotias suomenhevonen. Muiston Prinssi asuu Kiilan kylässä Kemiönsaarella. Siellä se harjoittelee päivittäin kylän raitilla. Minulla oli ennen mökki kylällä, ja silloin minun oli mahdollisuus seurata Muiston Prinssin harjoittelua keittiön ikkunasta.
Maksettuamme sisäänpääsymaksun (kuusi euroa), suuntasimme talleille tervehtimään Muiston Prinssiä, joka odotteli jo valmiina. Lyyli pohti, että miksi Prinssillä ei ole kruunua.
Meillä kävi onni ajoituksen kanssa. Ehdimme moikata Prinssin ennen kuin sen ohjastaja Toivo Niemi haki hevosen lämmittelemään.
Olen seurannut Muiston Prinssin saavutuksia sen Facebook-sivun kautta. Kävin katsomassa Muiston ensimmäistä epävirallista kilpailua Perniön raviradalla vuosia sitten. Sen jälkeen Muisto on osallistunut useasti kilpailuihin, mutta nyt meillä oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus päästä katsomaan kilpailua paikan päälle.
Muiston Prinssin omistaja Roger kertoi, että viides lähtö on kovatasoinen, ja Muisto lähtee viimeisenä. Tavoitteena oli sijoittuminen puolen välin tienoolle.
Olin lukenut etukäteen Vermon ohjeet Ensimmäistä kertaa raveissa, mutta ohjeista huolimatta en ymmärtänyt vedonlyönnistä mitään, joten pelien pelaaminen jäi seuraavaan kertaan.
Olimme Vermossa noin kaksi tuntia. Ehdimme siinä ajassa käydä tallialueella, kahvitella ja katsoa kaksi lähtöä. Olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta Lyylin nukkumaan meno aika läheni ja meidän piti lähteä kotiin.
Muiston Prinssi sijoittui Vermossa kuudelle sijalle. Se juoksi oman ennätyksensä.