Ruotsalaisilla on aina jotain, mitä meillä ei ole. Ennen joulua huomasin, että Tukholmasta löytyy Disney Store. Se on ollut siellä jo pari vuotta Pohjoismaiden suurimmassa ostoskeskusessa Mall of Scandinaviassa.

Lyyli on prinsessaiässä, ja kotona sellailemme ahkerasti prinsessakirjoja. Etenkin Disney-prinsesat ovat olleet suuressa suosiossa. Sen takia innostuin ajatuksesta vierailla ostoskeskuksessa.

Kauppakeskus Mall of Scandinavia sijaitsee alle seitsemän minuutin matkan päässä T-Centraalilta. Tosin meillä meni varmaan toiset seitsemän minuuttia, että pääsimme asemalta lähtölaiturille. Perille pääsee kätevimmin paikallisjunalla eli pendeltågilla juna 36 suuntana Märsta tai juna 38 suuntana Uppsala C. Kauppakeskus näkyy jo Solnan aseman laiturilta, joten matkalla ei voi eksyä.
Vielä uuttuuttaan hohtava ja led-valoin koristeltu Mall of Scandinavista löytyy muutakin kiinnostavaa lapsiperheille. Me kävimme tutustumassa Lego Storeen ja tunnin verran vietimme aikaa leikkipaikassa.
Leikkipaikka oli laadukkaasti tehty. Paikka oli tilava ja yleisilmeetään siisti. Puiset leikkivälineet tuntuivat laadukkailta. Leikkihuoneessa oli vilkasta joulukuisena lauantaina, mutta ei kuitenkaan ruuhkaa. Mahduimme hyvin mukaan. Lyyli piti erityisesti liukumäestä ja kiipeilykumpareesta.

Rattaat pystyi jättämään leikkipaikan aulaan. Tukholmassa on tapana lukita rattaat, mutta aulassa ei ollut mitään tolppaa, mihin rattaat olisi voinut kiinnittää. Rattaat olivat kuitenkin samassa tilassa, joten ne näki leikkialueelta. Vessat sijaitsivat leikkitilan läheisyydessä.
Leikkipaikkoja on kaksi. Me vierailimme Disney Storen viereisessä leikkihuoneessa ensimmäisessä kerroksessa. Toinen leikkipaikka löytyy nolla-kerroksesta Dining Plaza -alueelta.
- Leikkipaikan yläikäraja on 11 vuotta, mutta arvioisin paikan soveltuvan parhaiten vähän pienemmille.
- Leikkihuoneeseen ei saa jättää lapsia ilman aikuista.
- Ulkokengät jätetään aulaan
- Leikkihuoneessa ei saa syödä eväitä
- Leikkihuone on ilmainen
- Leikkihuone on auki päivittäin 10-21
Mall of Scandinavia on kiva kohde esimerkiksi paukkupakkasilla tai kaatosateessa, jolloin ei jaksa lasten ulkovaaterumbaa aina kauppaan sisään astuessaan. Suurin osa kaupoista on samoja kuin Tukholman keskustassa, joten en lähtisi muuten vain Solnaan asti pyörimään. Jos vielä palaan Mall of Scandinaviaan niin haluaisin kiertää sisustuskaupat ihan rauhassa ilman lapsiseuraa.
Mall of Scandinaviasta olen kuullut, mutta ajatellut, että se on yksi Mall muiden keskuudessa.
Näyttää siltä, että lapsiperheille se on ainakin varteenotettava vaihtoehto. Onkohan siellä aikuisille jotain, mitä muissa ostoskeskuksissa ei ole?
TykkääTykkää
Kiitos Niko kun kävit kommentoimassa. Kyllä se taitaa olla yksi mall muiden joukossa. Erikoisuuksina olen huomannut listattavan elokuvateatterin, jossa lienee jotain ainutlaatuista tekniikkaa ja sitten on Tesla-kauppa. Sisutuskauppoja löytyy myös hyvin laaja valikoima. Lapsille löytyi yllättävän kivoja juttuja.
TykkääTykkää
Mulle ihan uusi tuttavuus koko ostari! Voisin kuvitella, että Tytärkin tuolla viihtyisi. Kivan monipuolinen leikkipaikka tuolla ainakin on. On ymmärretty, että ipanoiden pitää päästä liikkumaan!
Mun tytöllä alkaa prinesssavaihe jo vähän hiipua, mutta vielä on tuoreessa muistissa kaikki ihanat pinkkihöpsöttelyt. Ihana prinsessa kuvissa!
TykkääTykkää
Kiitos Kati. Tästä ostoskeskuksesta oli paljon juttua silloin kun se avautui loppuvuodesta 2015. Olin utelias näkemään, että minkälainen paikka on kyseessä, joten huomattuani vielä Disney Storen sijaitsevan siellä niin päätettiin käydä pyörähtämässä.
TykkääTykkää
Oi että, nyt löytyi meidän pikkuneidin paratiisi!:) Kiitos hyvästä vinkistä, tulee kyllä tarpeeseen. Jospa tässä kevään/kesän mittaan tulisi taas pyörähdettyä Tukholmassa. Mall of Scandinaviassa en ole muutenkaan ikinä käynyt.
TykkääTykkää
Kiitos Jenna kommentistasi. Disney Storessa oli vaikka minkälaista pukua ja lelua tytöille sekä pojille. Olin luvannut Lyylille yhden tuliaisen ja hän halusi taikasauvan. Minä olisin ostanut puvun kun oli niin hyvä valikoima tarjolla. Yllä mainittujen kauppojen lisäksi Mall of Scandinaviasta löytyy lapsille myös Toys’R’Us.
TykkääTykkää