Junalla Helsingistä Tallinnaan

tallinnahelsinki3

Peter Vesterbacka kertoi visioitaan Helsinki-Tallinna-tunnelista tiistaina Metropolian ammattikorkeakoulussa Kalliossa. Menin paikalle puhtaasti uteliaisuudesta. En ole ennen kuullut Vesterbackaa puhumassa, ja aihe oli kiinnostava.

Pieni luentosali oli aivan tupaten täynnä opiskelijoita ja muita hankkeesta kiinnostuneita. Tilaisuuden avasi Metropolian lehtori Donald Jordan, joka kertoi lobanneensa tunnelihanketta jo 10 vuotta.

Sitten oli Vesterbackan puheenvuoro. Hän oli pukeutunut punaiseen huppariin, kuten kaikissa kuvissa, joissa olen hänet nähnyt. Vesterbacka kertoi, että hanke ei käsitä pelkästään tunnelia vaan myös asuinalueita ja keinotekoisen saaren, jolla asuisi 50 000 ihmistä. Ajatuksena on myös kehittää Otakeila-aluetta. Monet puheenvuoroista olivat painottuneet tekniikanalan puolelle. Näimme kuvia 70 metriä leveistä tunneliputkista, jotka kaivetaan mereen.

tallinnahelsinki

Tunnelin rakentaminen maksaa 15 miljardia, ja se maksaisi itsensä takaisin 37 vuodessa. Laskelmat on tehty sen mukaan, että edestakainen matka Helsinki-Tallinna maksaisi 50 €. Tästä aiheesta esitin ainoan kysymykseni Vesterbackalle. Minusta 50 € olisi ihan käypä hinta esimerkiksi turistimatkalle, mutta jos ideana on yhdistää kaupunkeja ja tehdä niistä naapurikaupunkeja, niin mielestäni 50 € on aika kallis hinta matkustaa lähialueelle. Eihän lippu Vantaallekaan maksa kuin viisi euroa, Tampereelle ja Turkuun pääsee hyvissä ajoin ostetulla lipulla alle kymmenellä eurolla.

Hyvä uutinen risteilyfaneille on se, että laivaliikenne ei kuitenkaan lopu tunnelin myötä, koska tunnelissa kulkisi vain juna ja autot matkaisivat edelleen lahden yli laivoilla.

tallinnahelsinki2

Olisihan se upeaa, jos Helsingistä pääsisi alle puolessa tunnissa Tallinnaan. Luulenpa, että hinta ratkaisee, kuinka usein Tallinnassa tulisi piipahdettua. Kun matka Tallinaan nopeutuisi, muutkin Baltian kaupungit tulisivat lähemmäksi Helsinkiä.

Projektin on tarkoitus alkaa jo tänä vuonna, ja tunneli itse tunnelin rakentaminen kestäisi viisi vuotta. Tunneli olisi valmis vuonna 2024.

Lisää aiheesta Ylen uutisesta

 

18 vastausta artikkeliin “Junalla Helsingistä Tallinnaan”

  1. Aikamoiset visiot Vesterbackalla. Itse käyn Tallinnassa lähinnä huvin vuoksi lasten kanssa ilman sen kummempaa agendaa ja siitä en kyllä olisi valmis maksamaan enempää kuin risteilyhinnan. Ja lisäksi lapset rakastavan nimenomaa sitä laivalla oloa, joten epäilen, että tuota tunnelia ei tulisi kovin paljon käytettyä. En tiedä sitten innostuisiko matkailemaan Baltiassa vaikka autoillen, kun matkustamiseen kuluva aika lyhenisi.

    Tykkää

    1. Kiitos Christa kommentistasi. Minäkin mietin, että yksi aikuinen ja lapsi Tallinnaan olisi 100 euroa eli aika hintava verrattuna nykyisiin risteilyhintoihin.

      Tykkää

  2. Mielestäni tunnelille olisi tarvetta ja sen myötä raideliikenne voitaisiin venyttää koko Baltian halki. Nyt tällä hetkellä esim. tavaraliikenteen kannalta ainut mahdollisuus on mennä Via Balticaa pitkin. Mietin asiaa myös ympäristönäkökulmasta; olisiko veden alla sijaitseva raideyhteys vähemmän saastuttava vaihtoehto kuin matalalla Itämerellä edestakaisin seilaavat ristelyalukset? Toivottavasti hanke toteutuu. Kyllähän Eurostarkin kulkee Kanaalitunnelissa, niin miksei Suomen ja Vironkin välille voitaisi moista rakentaa 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Anne kommentistasi. Junarata Rail Baltica on ilmeisesti rakenteilla. Tunnelissa kulkeva juna on toki ekologisempi, mutta laivaliikenne ei ole kuitenkaan loppumassa, koska autot kulkisivat edelleen laivojen kyydissä. Infossa painotettiin, että projekti ei sisällä mitään sellaista tekniikaa, mitä ei olisi jo jossain toisessa paikassa toteutettu. Tunnelin rakentaminen ei siis ole kiinni siitä, etteikö tietoa ja osaamista olisi, vaan rahasta ja poliittisista päätöksistä.

      Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Sanna kommentistasi. Hinta oli edestakaiselle matkalle. Vesterbacka kertoi junan nimenomaan yhdistävän kaksi kaupunkia yhdeksi, joten kommentoin jo tilaisuudessa, että 50 euroa lähikaupunkiin on todella hintava. Kuulemma muitakin vaihtoehtoja lippujen hinnoille on, mutta niistä ei kerrottu mitään lukuja.

      Tykkää

  3. Tämä olisi kyllä huikea juttu! Mekin pihistelijöinä varmasti jäätäisiin rannalle ruikuttamaan, mutta ai että miten sydäntä lämmittäisi raideyhteys Eurooppaan! Se. Olis. Mieletöntä. Mutta katsellaan miten asiat etenee. Mielenkiintoinen projekti joka tapauksessa!

    Tykkää

    1. Kiitos Outi kun kävit kommentoimassa. Olisihan se ihan huikeeta, jos Tallinna olisi puolen tunnin matkan päässä, mutta kuinka usein sitä sitten tulisi käytyä siellä kun junayhteys olisi.

      Tykkää

  4. Mielenkiintoista! Olisi kyllä hauskaa, jos Tallinnaan pääsisi nopeasti. Se onkin sitten toinen juttu, että raaskisiko siitä maksaa niin paljon. Nykyään laivalippuja saa jatkuvasti muutamalla eurolla, niin ei ehkä raaskisi 50 euroa maksaa meno-paluusta. Jos hinta saataisin sopivaksi, niin tämä olisi kyllä kiehtovaa. Sitä en sitten tiedä, miten kävisi esim. Tallinnan hinnoille.. että olisiko paikallisilla enää varaa asua siellä. Täytyykin muuten varata pian reissu Tallinnaan, on se niin kiva kaupunki :).

    Tykkää

    1. Kiitos Mirka kun kävit kommentoimassa. Mietinkin, että onko kustannuslaskelmissa otettu huomioon, että suurin osa Tallinnaan matkaavista on puoli-ilmaisella risteilyllä, kuten itsekin olin viime viikolla. Tallinna varmasti kallistuu lähivuosina. Olin jo nyt huomaavanani hintojen nousua varrattuna viime kertaan.

      Tykkää

  5. O)len samaa mieltä siitä, että hinta on suolainen. Taitaa mennä 50 vuotta takaisinmaksussa. Toisaalta jos on kiire tai kova tuuli niin valitsisin heti sen junan. Ja olisihan se mahtavaa, että Suomikin lopulta yhdistyisi Keskieurooppaan.

    Tykkää

  6. Saapa nähdä käykö hankkeelle samalla lailla kuin Stalinin sillalle Tallinnasta Helsinkiin. Siellä se on Tallinnan päässä raunioina ”koko kymmenen metrin matkalta” muistuttamassa hankkeesta… Mielenkiintoinen tämä hanke kyllä on, olen siitä aikaisemminkin lukenut, mutta en näin paljon ollut saanut informaatiota. Alan varaan paikkoja ekaan junaan 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: