Blogini luetuimpia olivat lähimatkailujutut

porvoo_runeberg

Aloitin bloggaamisen keväällä 2017. Ensimmäisen bloggaajavuoteni ehdoton lukijasuosikki oli juttuni Porvoo ja m/s J.L. Runeberg. Kerroin matkastamme kesältä 2016, kun matkustimme bussilla Porvooseen ja tulimme laivalla takaisin. Matkan olisi voinut suunnitella paremmin ja monia kiinnostikin lukea matkavinkki, jonka saatesanoina olivat ”vältä meidän mokat ja tee paremmin suunniteltu matka lasten kanssa Porvooseen”.paasiainen_korkeasaari_iso
Vinkit Pääsiäinen Helsingissä lasten kanssa oli toiseksi luetuin juttuni.superpark1
Kolmannelle sijalle pääsi Ballerina Superparkissa. Kävimme taaperon kanssa testaamassa näytetunnin Espoon Superparkissa ja kerroin postauksessa Superparkin soveltuvuudesta pienille lapsille.kalajavuori_pieni
Ensimmäinen postaukseni koko blogissa oli päiväretki Etelä-Konneveden kansallispuiston Kalajavuorelle. Hioin postausta pitkään kuten muitakin blogiurani alkuaikojen postauksia. Mukava huomata, että Rautalampi on kiinnostanut myös lukijoita.
helsinkipaiva1Viidennellä sijalla on Helsinki-päivä taaperon kanssa. Olin suunnitellut meille aktiivisen päivän. Kävi niin, että satoi ja Lyyli sairastui. Emme päässeet minnekään, mutta toivottavasti kokoamastani listasta oli iloa muille.

aitienpaiva2
Nostimme maljan äitienpäivänä doulani ja ystäväni Tuijan kanssa.

Aloitin kirjoittamaan blogiani, koska halusin tuoda erilaista näkökulmaa yh-äitiydestä. Yleensähän yksinhuoltajat otetaan esille vain silloin, kun kerrotaan, kuinka huonosti heillä menee. Ajattelin, että yksinhuoltajan kirjoittama matkablogi olisi minun tapani tuoda aihetta esille. Yh-äidinpäivä -postaukseni äitienpäivästä Kemiön saaressa Kiilan kylässä oli kuudenneksi luetuin postaukseni.

Kiitos lukijoilleni kuluneesta vuodesta!

14 vastausta artikkeliin “Blogini luetuimpia olivat lähimatkailujutut”

  1. Itselläni ei ole lapsia, mutta kotimaanmatkailua olen harrastanut lähipiirissä olevien lapsiperheiden kanssa ja samalla seurannut heidän matkailua kaukomailla. Tosi hieno aiheenrajaus sulla blogissa, varmasti moni yh-vanhempi saa tästä uusia ajatuksia!

    Tykkää

  2. Niinhän tuo on, että ihmiset lukevat juttuja, jotka liippaavat läheltä omaa elämää ja maailmaa ja suunnitelmia ja kokemuksia ja … Me kirjoitamme paljon tosi eksoottisistakin paikoista ja toki niitäkin luetaan, mutta kesällä kiersimme Suomea ja kirjoitimme siitä ja paljon suositumpia ne jutut olivat kuin monet jutut meidän mielestämme aivan huikeista paikoista maailmalla 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Pirkko kun kävit kommentoimassa. Oli mukava saada konkarin näkökulmaa asiasta. Olen miettinyt, että onko jo vakiituneilla blogeilla lukijakunta, joka on nimenomaan kiinnostunut kaukaisemmista paikoista. Minulla ei ole edes ollut kovin kaukaisia kohteita, mutta muun muassa Luxemburg ja Belgia -postaukset eivät ole olleet kovinkaan suosittuja, vaikka sielläpäin suomalaisia paljon liikkuu.

      Tykkää

  3. Lähimatkailu tuntui nousevan viime vuonna arvoon arvaamattomaan Suomen juhlavuoden kunniaksi. Toivottavasti kiinnostus pysyy samanlaisena myös tänä vuonna eikä aina pyrittäisi ”merta edemmäs kalaan”. Suomessa ja kunkin kodin lähettyvillä kun on uskomattoman paljon nähtävää ja koettavaa.

    Tykkää

  4. Kiva että joku viitsii kirjottaa lähimatkailustakin! 🙂 Itse kirjoitan myös kotimaanmatkailusta lapsien kanssa, mutta tuntuu ettei ne kiinnosta. Hyvä että sinulla on erilaisia kokemuksia tästä! 🙂 Mukavia retkiä ja hetkiä kuluvalle vuodelle! 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos kun kävit kommentoimassa Sisko. Mielenkiintoista, että sinulla on niin erilainen kokemus lähimatkailupostausten kiinnostavuudesta. Hyvää matkailuvuotta 2018 sinullekin!

      Tykkää

  5. Kiva kooste! Kuulostaa siltä että suosituissa postauksissa on sellaista hyödyllistä sisältöä jota pääkaupunkiseudun lapsiperheet varmasti myös googlettaa ja etsii netistä. Ja nämä postaukset olivat aika matalan kynnyksen aktiviteetteja joten sopivat monille.

    Tykkää

  6. Kyllä lähimatkailu kiinnostaa ja monesti aivan (omasta mielestä) yllättävätkin jutut pompsahtavat luetuimmiksi. Mukava, että joku muukin kertoo matkailusta yh-äidin näkökulmasta. Mukavia matkoja teille tälle vuodelle!

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Rosa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: