Joulutunnelmaa Skansenilla

skanssen1

Kävimme viime vuonna joulun alla päivä Tukholmassa -risteilyllä ja vierailimme Skansenin joulumarkkinoilla. Matkassa oli tällä kertaa viisi lasta ja kolme aikuista. Lyylin mummo oli lähtenyt mukaan katsomaan joulumarkkinoita ja me muut suuntasimme katsomaan vanhoja taloja ja Lill-Skansenia. 

skanssen2
Maatyöläisen mökki

Olin ennen matkaa miettinyt, että miten Skansen sopii meidän lapsikatraalle, johon tällä kertaa kuului lapsia yksivuotiaasta 12-vuotiaaseen. Huoli osoittautui turhaksi. Olimme hiukan jopa yllättyneitä ystäväni kanssa, kuinka innoissaan lapset olivat vanhoista museotaloista. He kertoivat kilvan ruuista, joita olivat nähneet maatyöläisen mökin pöydällä.  Koulussa oli kuulemma käynnissä oikea oppitunti.

skanssen6
Lapset koulun portailla

Kaivoksenomistajan talolla oli musiikkikonsertti, jossa kuuntelimme viulunsoittoa ja samalla saimme vähän lämmiteltyä takkatulen äärellä.

skanssen7

skanssen3
Kuva: Miia Kasule

Lyyli oli kovasti odottanut poniratsastusta. Reitti oli talutusratsastukseksi pitkä ja taluttajat valitsivat ponit lapsen koon mukaan. Keishalle annettiin isoin poni ja hän oli siitä ylpeä. Mukavaa oli myös se, että sunnuntai-aamupäivästä ratsastukseen ei ollut jonoa.

skanssen10

Kahvipaussin vietimme ulkona, koska se tuntui helpommalta kuin viiden lapsen kanssa kahvilaan sisälle meneminen. Ostimme kioskista lettuja, pullaa ja kaakaota. Skanssenilla on myös mahdollisuus syödä omia eväitä siihen tarkoitetuilla paikoilla.

skanssen9

Joulumarkkinat olivat mummon toivekohde. Tarjolla oli kaikenlaisia joulukoristeita ja lahjoja sekä paljon ruokatuotteita. Iltapäivästä alkoi väkeä kasaantua markkinoille ja glögijonossa joutui odottamaan tovin.

skanssen11

Skansen on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka myös talvella ja erityisesti joulun aikaan. Alueen suunnittelussa on osattu ottaa lapset huomioon ja heille löytyy leikkipaikka ja kotieläimiä Lill-Skansenin puolelta.

Sisäänpääsy joulumarkkinoiden aikaan on hiukan hintava: 160 kruunua aikuiset ja 60 kruunua lapset (2017). Sisäänpääsy kattaa historialliset talot ja Lill-Skansenin. Yllätyksenä tulevat monet muut kulut esimerkiksi karuselliajelu ja poniratsastus maksavat erikseen. Apinataloon on myös sisäänpääsymaksu.

 Vinkit

  • Skansenilla on ohjelmaa koko perheelle. Jouluostokset voi yhdistää Lill-Skansenilla vierailun yhteyteen.
  • Kätevimmin Skansenille pääsee laivaterminaalien edestä lähtevillä laivabusseilla.  
  • Skansen on ulkoilmamuseo, joten pue paljon lämmintä vaatetta päälle.
  • Lue lisää Skansenin tunnelmasta Mutkia Matkassa -blogin Skansenin joulu postauksesta

15 thoughts on “Joulutunnelmaa Skansenilla”

    1. Kiitos linkistä ja kommentistasi! Me olimme Skansenilla samana viikonloppuna kuin sinäkin, mutta sunnuntaina. Kirjoituksesi Skansenin joulumarkkinoista tiivisti hienosti sen tunnelman, joka siellä oli. Se oli niin erilaista kuin täällä. Lisäänkin tämän sun linkin vielä tuohon vinkkeihin.

      Like

  1. Voi miten ihanan ja aidon näköiset markkinat! Me olemme käyneet Tukholmassa pelkästään tänä vuonna kahdesti ja täytyy tunnustaa, että Skansen on silti käymättä. Ensi kerralla sitten (ja voi vitsi miten haluaisin oikeille joulumarkkinoille eli jospa tänne vuoden päästä jouluna :))

    Liked by 1 person

    1. Tämä oli meidän ensimmäinen kerta Skansenille, vaikka onhan tuolla Tukholmassa tullut ravattua. Täällä Suomessa monesti puhutaan, Skansenista ruotsalaisena Seurasaarena, mutta Skansen oli niin paljon enemmän. Vanhat talot olivat vain yksi kohde.

      Like

  2. Hmm … pitäisikö miettiä tuota ihan aikuisporukassakin? Olen vähän miettinyt, että tekisimme vielä joulukuussa pienen matkan Tukholmaan joulumarkkinoille joulua fiilistelemään, mutta jos sää suosisi, niin ehkä kannattaisi käydä täälläkin!

    Liked by 1 person

    1. Markkinat ehdottomasti aikuisten kohde. Aikuisvinkkinä kerrottakoon, että jos vilu tulee niin glögi kannattaa ostaa Skansenin omista ravintoloista niin saa vahvempaa juomaa. Markkinoilla myynnissä vain “kevyt” versiota.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s