Kiilan äänipäivät on ystäväni Antti Tolvin jo neljännen kerran järjestettävä yhden päivän festivaali, jonka esityksiä yhdistää täydellinen taiteellinen vapaus. ”This ceremonial 4th year we open it to all forms. Sounds, movements, words, performances, things, objects, you just name it.” Näillä sanoilla Tolvi itse kuvaa tämän vuoden festivaalin ohjelmistoa.
Tämä oli kolmas kerta kun olimme mukana Lyylin kanssa. Lyyli on ollut teoksia kohtaan huomattavasti avoimempi kuin minä. Nyt jo lähes kolmen vuoden iässä hän on alkanut suhtautua suuremmalla varuksella moniin esityksiin.
Viime vuonna festivaalin ohjelmistossa oli Tolvin Traktori Fantasia, jossa Tolvi toimi kapellimestarina viidelle traktorille. Tänä vuonna festivaaleilla ei nähty yhtä isoa spektaakkelimaista teosta. Lyyli rakastaa moottorien ääntä, kuten moottoripyöriä ja ruohonleikkureita. Ääniteos, joka sisältää moottorien ääntä on kuin luotu hänelle. Voit katsoa videon esityksestä täältä Traktori Fantasia
Pienempänä Lyyli kuuli musiikkia kaikkialla ja saattoi tanssia pölynimurin tahdissa ja siitä Kiilan äänipäivissäkin on kyse. Erilaiset ääniteokset haastavat kuulijaansa ja vain harvoissa esityksissä on tunnistettava alku ja loppu. Toki mukana oli myös muita taiteenaloja, mutta ääniteokset ovat kuitenkin pääosassa.
Metsä tuo esityksiin uuden ulottuvuuden verrattuna esimerkiksi kliiniseen galleriatilaan. Mielestäni metsässä teokset on helpompi kohdata, koska suljetumassa tilassa kuuntelija voi kokea itsekin olevansa tarkkailun kohteena. Olen mainstream-musiikin ystävä. Näyttelyissä koen oloni usein vaivaantuneeksi video- ja ääniteosten äärellä. Kiilan äänipäivät antaa kuitenkin minunlaiselleni rajoittuneelle kuulijalle hyvän tilaisuuden kokea uutta. Lapsille festivaali on mahtava mahdollisuus nähdä kulttuuria ja leikkiä muiden lasten kanssa.
Festivaaliohjelma oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa oli keskellä metsää ja kesti noin tunnin. Ilma suosi, joten esityksiä oli leppoissaa seurata auringon paistaessa, ja osa festivaalivieraista menikin ensimmäisen setin jälkeen pulahtamaan mereen. Toinen osa oli Westersin puutarhassa, josta kerroinkin jo Yh-äidinpäivä-kirjoituksessani. Puutarhassa oli hyvin tilaa löytää mieluisa kuuntelupaikka. Itselläni meni aika lähinnä lapsen perässä juoksemiseen. Ehdin toki tavata ystäviä ja nauttia lounastakin.
Lyylillä oli tällä kertaa festarivaatteena prinsessa Tuhkimon-puku. Vaikuttaa siltä, että tuleva kesä pukeudutaan tekokuituun ja pitsiin. Hyvänä puolena materiaalissa on sen nopea kuivuminen eli samoja mekkoja voidaan pestä päivittäin matkoilla. Prinsessamekot mahtuvat pieneen tilaan ja ovat kevyitä. Mekot eivät juurikaan lämmitä Suomen epävakaassa säässä, mutta ilmeisesti materiaalin hiostavuus ei haittaa taaperoa.
Viimeisen festivaalin osan jätimme väliin, koska oli jo Lyylin nukkumaanmenoaika. Konsertin äänet kuitenkin kantautuivat yli kylän.
Kiila on pieni kylä Kemiön pohjoisosassa. Kylässä järjestetään kesällä kaksi ainutlaatuista festivaalia: Kiilan äänipäivät ja Kiilan siiderifestivaali.
Joko mennään 