
Kävimme Lyylin kanssa tutustumassa Espoon Superparkkiin viime sunnuntaina. Olin kuvitellut, että Superpark on vain isompien lasten juttu, mutta yllätyksekseni huomasin, että ohjelmaa on myös pienille lapsille. Me osallistuimme ohjatulle 1-4 -vuotiaden kokeilutunnille. Tunti koostui kolmesta osasta. Ensin oli alkulämmittely ja sen jälkeen temppurata, jossa harjoiteltiin kuperkeikkaa ja kiipeiltiin ja tehtiin tasapainoharjoitteita. Lyyli pääsi harjoittelemaan takaperin kuperkeikkaa, koska eteenpäin meno sujuu jo hyvin. Samalla vanhemmat saivat ohjeita siitä miten lapsia tulee auttaa liikkeissä. Tunnin lopuksi mentiin vielä trampoliinille. Trampoliinihyppely sujui hyvin, mutta vieressä olevien vaahtomuovipalojen joukkoon hyppääminen jännitti aluksi Lyyliä.
Ohjatun tunnin jälkeen meidän oli mahdollisuus tutustua muihin Superparkin osiin. Kokeilimme amerikkalaisen jalkapallon heittämistä, golfia, jalkapalloa, koripalloa ja sählyä.
Vierailu tuotti onnistumisen kokemuksia. Lyyli oppi kiipeämään köyden kanssa ylös. Itse kiipeäminen meni hyvin, mutta ihan lopussa tasolle nousu tuntui hankalalta. Kun se kerran onnistui niin Lyyli meni monta kertaa ylös ja alas.
Superparkista löytyy tekemistä myös perheen pienimmille, mutta mielestäni parhaimman vastineen rahalleen saavat aikuiset ja isommat lapset, jotka voivat yhdessä pelailla eri pisteillä. Superpark on ilmainen alle 4-vuotiaille, mutta aikuinen maksaa täyden hinnan. Tässä Superpark poikkeaa muista vastaavista puistoista, joissa maksu menee vain lapsista. Superparkilla on toki paljon tarjottavaa kokeilunhaluiselle vanhemmalle, mutta kokeilut voivat jäädä vähiin, jos samalla yrittää vahtia taaperoa.
Vinkkejä
- Superparkissa on kerran kuukaudessa perhepäivä, jolloin koko perhe pääsee treenaamaan 9 eurolla.
- Syksyllä ohjattuja 1-4 -vuotiaiden ryhmiä on kolmemesti viikossa.
- Puistossa liikutaan sisätossuissa tai sukat jalassa.
- Espoon Superparkkiin pääsee kätevästi myös bussilla.
Yksi ajatus artikkelista “Ballerina Superparkissa”